Kipeä ja vaiettu impotenssi

Kipeä ja vaiettu impotenssi Kuva 1 / 1

"Suomalainen mies ei puhu, ei pussaa, panee vaan..." En tiedä, pitääkö tämä paikkaansa. Mutta jos mies menettää kykynsä, sen tietää hänen aviopuolisona. Mies sen sijaan ei puhu siitä kenellekään. Asiasta tulee hyvin kipeä, vaiettu, salattu.

Kun aikaa on kulunut vuosia, rohkenen jo puhua kyvyttömän aviomiehen vaimona. Hän ei siihen pysty vieläkään. Kun mieheltä viedään kyky, miehisyys, koko hänen ja aviovaimonsa elämä on kriisissä, mikä ajaa avioliiton lähes eron partaalle. Kun sairaus kohtaa ja vie miehisen kyvyn, tuntuu kuin maailma romahtaisi. Ja kyllä se romahtaakin. Ei voida kuin heittäytyä toistemme syliin ja itkeä menetettyä. Ja hakea kuumeisesti syitä, miksi näin on käynyt.

Eikö minussa ole enää tarpeeksi mielenkiintoa, viehätysvoimaa, glamouria. Mikä tässä mättää? Enkö enää kelpaa vai onko hänellä toinen? Molemmista tulee kiukkuisia, ärtyisiä, huonosti nukkuvia. Koko elämän eliksiiri ja yhteinen sävel on kadonnut. Mieliala on matalalla. Liikuntakaan ei enää innosta samalla tavalla kuin aikaisemmin. Harrastukset vähenevät. Sitä käpertyy vain itseensä, ja tulee vain lisää sairauksia, molemmille – mikä entisestään pahentaa tilannetta.

Nyt ei voi kun muistella yhteisen onnen hetkiä. Kuinka kaksi rakastavaista voi toisilleen antaa ilon ja onnen hetkiä. Kun yhteinen sävel oli löytynyt, voitiin vain suoda toinen toisilleen hyvää, yhä uudelleen ja uudelleen. Se toi elämän suurimman, yhteisen taivaan, nautinnon, orgasmin, jota joku on sanonut mahtavuudeltaan pikku-kuolemaksi. Se vei aina mennessään puolisoiden välisen jännityksen, lemmentuskan, kiihkeyden ja kiiman. Tilalle tuli ilo, rauha, mielihyvä, tyyneys, raukeus, unohdus, mielenrauha, elämän tarkoitus, ilo antamisestaan, saamisestaan. Jota sitten usein seurasi hyvä, rauhallinen uni ja aamulla vierellä täynnä työntarmoa ja elämän iloa oleva levännyt puoliso.

Kun vuosiin ei enää ollut paluuta normaaliin sukupuolielämään, vakuutuin, ettei vika ole itsessä, vaan miehen sairaudessa. Tähän salattuun, vaiettuun asiaan sain vahvistusta ystäviltä ja sisaruksilta, joille monen vuoden jälkeen olen rohjennut puhua. Tämähän onkin paljon yleisempää kuin tiedetäänkään. Sisareni miehen kyvyt meni, kun mies sairastui leukemiaan ja toisen sisareni miehen taas vakavan sydämen ohitusleikkauksen jälkiseurauksena. Ystävän miehen kyvyt vei eturauhassyöpä... Kun vain rohkeni puhumaan huomasi, et ollutkaan ainoa tapaus. Vertaistukijoita, aviopuolisoita, naisia löytyi aina vain useampia ja useampia. Mutta miehet eivät puhu!

Mitäpä jos perustettaisiin vertaistukiryhmä tämän asian tiimoilta: Kyvyttömien puolisot ry? Tieto menee puolison kautta puolisolle. Voitaisiin tätä kautta auttaa yhä useampia, heitä jotka eivät suostu edes puhumaan asiasta. Vielä parempi, jos voitaisiin auttaa ja ohjata ja opastaa oikeaan hoitoon.

Kun tämä osa parisuhteesta on tavallaan kuollut kokonaan, on meidän pitänyt löytää toisemme uudella tavalla; tavalla missä ystävyys, kumppanuus ja jopa omaishoitajan rooli tulee korostuneeksi.

Sanoihan edesmennyt neurologi Jorma Palo jossakin Helsingin Sanomien kolumnissaan pohtiessaan näitä elämän suuria kysymyksiä: "Aivot ovat tärkein sukupuolielimemme". Hän siis korosti enemmän ihmisen psyykkistä puolta. Tämän puolen pitää olla kunnossa ja saada sielujen sympatiat toimimaan. Fyysinen puoli tuleekin sitten perässä aivan kuin itsestään. Hellyyttä ja rakkautta voi osoittaa muutenkin kuin sukupuoliaktilla. Onhan meillä kaksi tervettä kättä ja vilkas mielikuvitus. Voi pitää kädestä, helliä ja paijata ja huolehtia ja hoitaa vuoronperää vanhetessamme.

Nimimerkki "Kyvyttömän aviopuoliso"

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Kuva: Panthermedia

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi