Terveyskeskustyön maineen palautus

Erikoislääkärin mielipiteen kysyminen lähettämällä potilas fyysisesti eri paikkaan ei ole oikein digiaikaa, kirjoittaa Osmo Soininvaara.

Terveyskeskustyön maineen palautus Kuva 1 / 1

Suomen terveydenhuolto on korkeatasoista ja kustannustehokasta – paitsi terveyskeskuksissa annettu perusterveydenhuolto, jonka voi sanoa olevan kriisissä. Tämä on nurinkurista, koska terveyskeskus on koko järjestelmän ydin. Ter­veyskeskusten osuus kustannuksista on kymmenisen prosenttia, mutta niiden huono toiminta heikentää koko järjestelmää.

Tämän vuoksi terveydenhuoltomme on ar­vioitu yhdeksi teollisuusmaiden eriarvoisimmista. Käytetyistä mittareista voi olla montaa mieltä, mutta olankohautuksella asiaa ei voi sivuuttaa.

Työterveydenhuoltoon ollaan tyytyväisiä, onhan se suhteessa sairastavuuteen resursoitu avokätisesti. Paha kustannuksia lisäävä kannustinvirhe siihenkin liittyy. Osa työterveyslääkäreistä lähettää potilaitaan aika kevein perustein jatkotutkimuksiin julkiseen erikoissairaanhoitoon. Ei maksa mitään, ja potilas on tyytyväinen.

Säästäessään terveyskeskuksissa kunnat kasvattavat erikoissairaanhoidon kustannuksiaan.

Alan yritykset ovat toimineet kuntia viisaammin, kun ne ovat ottaneet kokonaisulkoistuksissa hoitoonsa kunnan perusterveydenhuollon ja kun niille on siirretty oikeaoppisesti samalla vastuu myös erikoissairaanhoidon kustannuksista. Hoitamalla perusterveydenhuollon hyvin ne ovat säästäneet erikoissairaanhoidossa ja tehneet paremman tilin.

Jotain kuntien taloudenpidossa on pahasti vialla, kun ne eivät pysty toimimaan yhtä viisaasti.

Enää ei ole kuitenkaan kyse vain rahasta. Karmeiden työolojen vuoksi lääkäreitä ei saa joihinkin terveyskeskuksiin edes rahalla.

Mitä siis tehdä?

Sairaaloiden päivystyksissä olisi tehtävä ilmoittautumisen yhteydessä arvio siitä, onko potilas tullut oikeaan paikkaan, ja lähetettävä kotiin ne, jotka yrittävät ohittaa terveyskeskusten jonot sairaalapäivystyksen kautta. Tämä on kuitenkin oireen hoitamista. Rahaa tosin säästyisi terveyskeskuksiin.

Jos kunta haluaa terveyskeskuksensa kuntoon, sen on lisättävä rahoitusta niin paljon, että pystyy lupaamaan lääkärille kunnolliset työolot. Rahaa on lisättävä kerralla niin paljon, että lääkärin työoloista saadaan kelvolliset ja päästään eroon raskaamman työn ja korkeamman palkan noidankehästä. Kunnon korjaus kerralla voi tulla halvemmaksi kuin pienten budjetti­lisäysten tie.

Pitäisi siirtyä omalääkärijärjestelmään. Se on kallis, jos lasketaan kustannuksia/potilaskäynti, sillä aina tulee tyhjäkäyntiä verrattuna siihen, että kaikki paikalla olevat lääkärit ottavat potilaita tasaisesti jonosta. Terveyshyötyä kohden kustannukset voivat laskea, kun potilas ei ole lääkärille uusi ja tuntematon.

Lääkäri saisi itse päättää, montako potilasta haluaa listalleen. Voisi siis suostua tekemään vain kohtuumäärän työtä. Palkka potilaiden määrän ja näiden hoidon tarpeen mukaan. Potilas valitsisi lääkärin niistä, joiden listalle mahtuu. Hyvänä pidetyt saisivat listansa täyteen.

Perhelääkärijärjestelmä olisi hyvä, mutta nyt vanhemmilla on työterveyshuoltonsa.

Lääketiede kehittyy hurjaa vauhtia. Yleislääkärin on inhimillisesti mahdotonta tietää kaikkea mitä pitäisi. Tulevaisuudessa lääkärin käytössä on tekoälyohjelma, jolta voi kysyä, kun ei tiedä, ja joka pysyy ajan tasalla.

Erikoislääkärin mielipiteen kysyminen lähettämällä potilas fyysisesti eri paikkaan ei ole oikein digiaikaa.

Vähän lääkärit saavat syyttää liiasta työmäärästään omaa reviirin vartiointiaan. Potilaskäynneistä suuri osa on sellaisia, joista kokenut sairaanhoitaja selviäisi hyvin. Vain lumevaikutus puoltaa lääkärin vastaanottoa.

En tarkoita, että lääkäri hoitaisi enemmän vaativia tapauksia päivässä, kun sairaanhoitaja hoitaisi helpot, vaan että hankaliin tapauksiin olisi enemmän aikaa.

Kirjoittaja
Osmo Soininvaara
Kirjoittaja on valtiotieteiden lisensiaatti ja tietokirjailija.

Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 48/2019.

Oletko jo lukenut nämä?