Aikuisbalettiin vai laulutunneille?

Harrastus voi tuoda elämään tärkeää sisältöä, jota ei ehkä työssä saa, kirjoittaa Sari Hannukainen.

Aikuisbalettiin vai laulutunneille? Kuva 1 / 1

Uskon siihen, että jokaisella meistä on joku kyky, ominaisuus tai intohimo, jonka avulla arkielämä on vivahteikkaampaa. Se voi olla harrastus tai opiskelu. On upeaa kuunnella ihmistä, jolla on puuduttavan arjen keskellä intohimo opiskella kieltä, käydä avantouinnilla, treenata päivittäin triathlonia tai vaikkapa harrastaa musiikkia tai tanssia.

Harrastustoiminta liitetään usein lapsuuteen ja nuoruuteen ja valitettavan moni on luopunut nuoruusajan harrastuksistaan. Työ tai perhe antavat hyvän tekosyyn olla harrastamatta mitään. Monille riittää se, että raahautuu töihin ja takaisin töistä ja ikään kuin jämähdämme paikoillemme.

Hämmästyttävän usein kuitenkin ne intohimoisimmat harrastajat ovat hyvin omistautuneita työlleen, heillä on iso perhe, ovat yrittäjiä tai heillä on vakavia ongelmia terveytensä kanssa. Mikään näistä ei kuitenkaan ole saanut heitä lopettamaan harrastustaan. Ehkä kyse on enemmän elämänasenteesta ja mielenkiinnosta ja jatkuvasta tiedonnälästä tai sen puutteesta enemmän kuin ajan puutteesta.

Harrastus voi tarjota hetken yksinoloon ja itsensä toteuttamiseen tavalla, jota ei arjessa muuten koe tai saavuta. Se voi toisaalta olla tilaisuus luoda sosiaalisia kontakteja. Harrastus voi tuoda elämään juuri sitä tärkeää sisältöä, mitä ei ehkä työssään saa. Työ määrittää ja jopa rajaa meitä ja arkeamme hyvin voimakkaasti, mutta ei välttämättä tyydytä niitä kaikkia intohimoja, joita elämältä kaipaamme.

Harrastaminen ei tarkoita sitä, että täytyy kulkea viimeisimmän trendin mukaisissa virtaviivaisissa asusteissa kaikkien suosimilla liikuntapaikoilla, vaan se voi olla yksinkertaisesti vain jotain, mitä on mukava tehdä ja mistä tulee onnistumisen iloa.

Harrastus on mahdollisuus kokeilla jotain itsellekin vierasta, mutta kiinnostavaa asiaa. Jokaiselle tekee hyvää saada vastapainoa normaaliin arkeen. Koostui arki sitten yritysjohtajan, kotiäidin, opiskelijan tai sairaanhoitajan työstä ja kotielämästä, niin hetkeksi siitä pois sukeltaminen on vapauttavaa. Tietysti opiskelu tai harrastus voi tuoda myös kaivattua rutiinia elämään.

Mielelle ja keholle on hyväksi vapautua arkisen oravanpyörän ulkopuolelle. Jo tieto tästä mahdollisuudesta vähentää stressiä, aiheuttaa hyvän olon tuntemuksia ja auttaa jaksamaan. Ihmisen vartalo on luotu liikkumaan ja aivot pohtimaan. Hyvinvoinnin pystyy aistimaan ihmisestä ja se näkyy ihmisen olemuksesta.

Parasta mitä omalle jälkikasvulleen ja lapsenlapsilleen rakkauden lisäksi voi antaa on heidän harrastustensa tukeminen, jotta jokaisella olisi mahdollisuus löytää se oma vahvuutensa.

Valitettavasti harrastustoiminta voi kaatua sen kustannuksiin ja rajata tämän vuoksi mahdollisuuksia pois. On myös niitä vanhempia, jotka eivät arvosta lastensa kykyjä ja halua harrastaa. Moni uskaltautuu lähtemään aikuisiällä harrastukseen, johon lapsena ei ollut mahdollisuutta.

Erilaiset aktiviteetit, jotka lisäävät ihmisten välistä kanssakäymistä, lisäävät varmasti myös ihmisten hyvinvointia, tyytyväisyyttä, poistavat yksinäisyyttä ja ehkäisevät syrjäytymistä.

Sari Hannukainen

Kirjoittaja on yksityissairaalassa työskentelevä anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi