Koiruuksia

Jokainen kapseli oli järsitty ulos pakkauksista kirurgisella tarkkuudella, läpipainopakkauksia pahemmin rikkomatta, kirjoittaa Saku Pelttari.

Koiruuksia Kuva 1 / 1

Meillä asuu kotona lääketutkimuksen korkeimman tason kokemusasiantuntija. Kyseessä on meidän belgianpaimenkoiranarttu. Häneltä olen oppinut melkoisen määrän arjen akuuttilääketiedettä. Ymmärrän myös nyt, miksi lääkepakkauksissa lukee ”pidettävä lasten ulottumattomissa” ja olen kantapään kautta oppinut, että ”lasten” tarkoittaa myös löyhästi määriteltynä koiria, erityisesti belgianpaimenkoiria.

Vuodesta 2017 jäi mieleen eräs iltapäivä, kun palasin kotiin lyhyen poissaolon jälkeen. Koira tuli ovelle vastaan näyttäen siltä, että äsken tapahtui jotain aivan mahtavaa. Syy selvisi, kun kävelin makuuhuoneeseen ja näin sängyllä rikki revityn isotretinoiini-kapseleita sisältävän lääkepakkauksen ja kasan läpipainopakkauksia leviteltynä pitkin poikin. Jokainen kapseli oli järsitty ulos pakkauksista kirurgisella tarkkuudella, läpipainopakkauksia pahemmin rikkomatta. Rakki hyppäsi sängylle roskien sekaan ja näyttää siltä, että on saavuttanut jotain todella hienoa.

Isotretinoiini on A-vitamiinin kaltainen aine, joka on tunnettu voimakkaana aknelääkkeenä. Se on tehokas useaan eri aknetyyppiin ja teho saavutetaan melkein kaikilla hoidetuilla, mutta hoidon haittavaikutukset ovat osalla myös melkoisia. Näihin kuuluu mm. ihon kuivuminen ja voimakas hilseily, huulien rohtuminen sekä silmien kuivuminen. Harvoin voi kehittyä kallonsisäisen paineen nousua, joka ilmenee eriasteisena päänsärkynä. Lisäksi lääke on sikiölle erittäin vaarallinen. Isotretinoiinia käytetäänkin lähinnä viimeisenä vaihtoehtona aknen hoidossa, erikoislääkärin ohjauksessa. Sattuneesta syystä tuota lääkettä sattui talossamme paketillinen olemaan, joskin visusti vaatevaraston hyllykön syvyydessä. Ovi vaatevarastoon oli mystisesti auennut ja paketti oli siististi kaivettu hyllyn perältä pois edessä olevia tavaroita vain hieman siirtäen.

Seuraavaksi alkoi monille koiran (ja lapsen?) omistajalle tuttu rumba. Selvitetään ensin kuinka paljon lääkettä meni, sitten selvitetään mihin tarvitsee soittaa ja mitä voidaan itse tehdä ensiapuna. Samalla pohdin päässäni katkonaisesti lääkkeen toimintaa ihmiselimistössä ja mietin, mitä massiiviyliannostus voisi aiheuttaa normaalipainoisen ihmisen kehossa ja yritin suhteuttaa tuota noin 20 kiloa painavan koiraan.

Selailin kännykällä läpi erilaisia lääkemyrkytyksiä käsitteleviä tietokantoja ja löysin vain muutaman isotretinoiinimyrkytystä kuvanneen tapausselosteen. Potilaille oli kehittynyt alkuun päänsärky ja myöhemmin seurannassa lisää oireita, kuten voimakas ihon kuivuminen ja hilseily, ihon pintakerroksen kuoriutuminen kasvojen alueelta ilman ihon haavautumista ja huulien voimakas rohtuminen. Nämä kuitenkin korjaantuivat itsekseen, eikä lisäkomplikaatioita tullut. Muissakaan tapausselosteissa ei ollut kehittynyt mitään henkeä uhkaavia komplikaatioita, lähinnä entuudestaan tunnettujen haittavaikutusten vaikeita muotoja, jotka olivat parantuneet Tohtori Ajan hoidossa.

Laskettiin lääkelätkät ja todettiin, että 1 200 mg:aa on mennyt – vähintään. Annos oli siis suurempi – varsinkin koiran painoon suhteutettuna – kuin tapausselosteissa, joissa suurin oli 900 mg:aa. Soiteltiin läpi kaikki mahdolliset instanssit, jotka asiasta olisivat voineet jotain tietää, mutta kyseessä oli niin harvinainen juttu, ettei siitä ollut apua. Mitään suosituksia ei osattu tehdä, lukuun ottamatta nesteytystä ja eläinsairaalaseurantaa. Perheessäni on pitkällinen kokemus eläimistä, niiden sairastamisesta ja lisäksi laajasti teoreettista osaamista, joten päätimme toimia itsenäisesti alkuun ja lähteä sairaalaan sitten, jos elintoiminnot olisivat uhattuna.

Koska tapausselosteissa – lääkkeen rasvaliukoisuuteen sopien – oireet olivat kehittyneet hitaasti, ei todennäköisimmin ollut akuuttia hätää. Haitat myös kehittyisivät vain, jos lääke ehtisi imeytyä, joten päätimme yrittää ehkäistä sitä ensin. Myrkytysten ensiavussa luultavasti eniten käytettyihin hoitokeinoihin kuuluu lääkehiili, mutta sen teho rasvaliukoisiin aineisiin ei ole optimaalinen. Tällöin vaihtoehdoksi suoliston pikatyhjentämiseen sopisi jokin rasvaliukoinen laksatiivi, esimerkiksi parafiini- eli mineraaliöljy. Tätä löytyikin valmiiksi kaapista. Konsultoin asiasta tuttua eläinlääkäriä somen kautta ja sain suunnitelmalleni vihreää valoa. Varauduimme ruiskun kanssa pakolla juottamaan, mutta ilmeisesti öljy maistui ihanalle ja melkein koko purkki upposi kupista tarjoamalla.

Loppuaika menikin sitten nesteytystilaa, sairauden ja kallonsisäisen paineennousun merkkejä seuratessa, valmiina lähtemään hetken varoitusajalla sairaalaan. Jo tunnin päästä käytiin pihalla tyhjentämässä dogen parafiinilla voideltu suolisto. Loppupäivä meni per os -nesteytyksellä ja seuraavien päivien aikana potilas oli lähinnä raivokkaan innokas oma itsensä. Jos lääkettä imeytyi, se muuttui varmaankin suoraan käyttöenergiaksi. Myöhemmin kontrolloimme useilla verikokeilla, joissa todettiin toistuvasti normaali löydös.

Kenellä tahansa voi milloin tahansa tulla vastaan tilanne, johon kenelläkään ei ole valmiita vastauksia. Erityisesti tämä pätee päivystäviin lääkäreihin. Uudet Käypä hoito -suositukset ovat tehneet monien vaikeiden sairauksien hoitamisesta nuorillekin lääkäreille huomattavasti helpompaa, mutta nämä sairaudet ovat yleisiä ja niihin hoitosuositusten laatiminen onkin vielä kustannustehokasta. Kun harvinainen sairaustila tulee akuuttina vastaan, eikä valmiita vastauksia ole, täytyy osata hakea tietoa aiheesta tilanteen mukaan systemaattisesti ja luotettavista lähteistä. Myös elimistön fysiologiaa tarvitsee ymmärtää sen verran laajasti, että kykenee sitä ja muuta tietoa soveltamalla viemään asiaa eteenpäin – siksipä ilman luonnontieteen perustietoja lääketiedettä ei voi harjoittaa. Yksin ei myöskään kannata tuolloin tehdä päätöksiä, vaan omat ajatukset kannattaa viedä konsultoimalla vertaisarvioitavaksi. Tärkeintä on kuitenkin pitää pää kylmänä, olla valmis toimimaan johdonmukaisesti ja ajatella asiat loppuun asti ilman hosumista. Paitsi jos olet belgianpaimenkoira.

Saku Pelttari

Kirjoittaja on viidennen vuosikurssin lääketieteen opiskelija Tampereen yliopistosta.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi