Mistä sairauksista priorisointi pitäisi aloittaa?

Mistä sairauksista priorisointi pitäisi aloittaa? Kuva 1 / 1

Tampereella ilmestyvä Aamulehti polkaisi terveydenhuollon priorisointia koskevan keskustelun käytiin helmikuun ensimmäisenä päivänä uutisoimalla harvinaista syöpää sairastavasta pojasta. Jo otsikossa todettiin, ettei lasten syöpähoidoista voi ainakaan säästää. Siitä olen samaa mieltä.

Oman käsityksensä terveydenhuollon priorisointikohteista esitti myös terveyssosiologian dosentti Markku Myllykangas. Hän luetteli yleisiä terveydenhuollon toimintakäytäntöjä, joiden vaikuttavuudesta ei ole näyttöä. Niistäkin olen pääosin samaa mieltä.

Yllättäen hän myös esitti, että terveydenhuollon priorisointi pitäisi aloittaa fibromyalgiasta, kroonisesta väsymysoireyhtymästä, amalgaamioireyhtymästä, miesten vaihdevuosista, ennenaikaisesta siemensyöksystä, surusta, pelihimosta, hiivasyndroomasta, ujoudesta ja kaljuudesta. Viimeisinä listalla olevat oireet tai oireyhtymät eivät tosin käsittääkseni kuulu tälläkään hetkellä julkisen terveydenhuollon piiriin.

Listan alkupäässä olevat sairaudet sen sijaan kuuluvat niin kutsuttuihin toiminnallisiin oireyhtymiin. Valitettavasti uutisessa ei sen tarkemmin peruteltu sitä, miksi näiden syndroomien ei enää jatkossa tulisi kuulua terveydenhuollon piiriin. Toiminnalliset oireyhtymät ovat siitä ikäviä, että niitä sairastavan elimistöstä ei normaaleissa lääketieteellisissä tutkimuksissa löydy mitään selkeästi osoitettavaa poikkeavuutta. Oireet on siksi helppo leimata psykologisiksi tai täysin kuvitelluiksi ja ne kyseenalaistetaan useissa eri tilanteissa ja usein jopa terveydenhuollon ammattilaisten toimesta. Toisaalta tutkimuksissa on havaittu, että oireiden aiheuttama haitta ei ole sidoksissa siihen, voidaanko niiden taustalta osoittaa mitään selkeää poikkeavuutta elimistössä ja että useat toiminnalliset oireyhtymät aiheuttavat merkittävää pitkäaikaishaittaa niitä sairastaville.

Fibromyalgia on yksi tavallisimmista toiminnallisista oireyhtymistä ja sitä sairastavat kärsivät laaja-alaisista kivuista sekä erilaisista liitännäisoireista, kuten väsymys, virkistämätön yöuni ja ajattelukyvyn vaikeudet. Fibromyalgian syitä tutkittu, ja oireyhtymän tarkemmat solutasoiset sairausmekanismit ovat viimein selviämässä. Sairauteen ei ole olemassa parantavaa hoitoa, mutta oireita on mahdollista lievittää erilaisin menetelmin.

Fibromyalgiaa sairastavista on raportoitu aiheutuvan terveydenhuoltojärjestelmälle noin puolet enemmän kuluja keskimääräiseen väestöön verrattuna. Kuitenkin vain murto-osa kuluista liittyy itse oireyhtymän hoitoon ja suurin osa on seurausta liitännäissairauksista ja työkyvyttömyydestä. Eli siitä, ettei lääketiede tunne sairauteen, ainakaan vielä, hoitoa.

Mielestäni on aika erikoista, että oireyhtymä tai oireyhtymät, joita lääketiede on vasta alkamassa kunnolla ymmärtää, suljettaisiin lääketieteen ulkopuolelle. Etenkin kun niistä kiistatta aiheutuu suurta haittaa sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Erityisen harmillista tämä on siksi, että toiminnallisia oireyhtymiä sairastavat ovat usein jo valmiiksi monia muita potilasryhmiä heikommassa asemassa. Mielestäni fibromyalgian hoitoon ja erityisesti hoidon tutkimiseen pitäisi mieluumminkin panostaa aiempaa enemmän.

Toivottavasti priorisointikeskustelussa kuullaan vielä muitakin puheenvuoroja Aamulehdessä esitetyn lisäksi.

Aleksi Varinen
Kirjoittaja on yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi