Vauhdin hurmaa

Työmatkapyöräily vei keskelle ihmeellistä maailmaa. Meno on kuin villissä lännessä, kirjoittaa Sari Hannukainen.

Vauhdin hurmaa Kuva 1 / 1

Työmatkapyöräily on vienyt minut keskelle pyöräilyn ihmeellistä maailmaa. Meno on kuin villissä lännessä, jossa jokainen pitää polkimien ja tangoin kiinni omasta oikeudestaan. Liikennesäännöt ja ennen kaikkea käytöstavat, jos niitä on edes opittu, unohtuvat pyöräillessä. Jos joku törttöilijä ei älyä väistää, niin on hänen oma syynsä, jos jää alle. Perään huudetaan vielä solvauksia.

Ihonmyötäisiin kokovartalokondomeihin sonnustautuneet kamikaze-ajajat herättävät kieltämättä pelkoa ja kunnioitusta. Vaistomaisesti heidät havaitessani siirryn nöyrästi syrjään. He muodostavat pyöräilijöiden eliitin, joita me Alepa-pyörällä työmatkojamme huristelevat silmät pyöreinä tuijotamme. Heidät tunnistaa, mikäli ehdit heitä ohikiitävän hetken ajan tarkkailla, ammattimaisesta ja virtaviivaisesta kostyymista, kärpäsmäisistä suojalaseista ja keskittyneestä eteenpäin suuntautuneesta intensiivisestä katseesta. Vauhti ei hiljene edes silloin, kun he syöksyvät keskelle holtittomasti ja päättömästi kameroidensa kanssa pyörivää aasialaisturistijoukkoa. Vauhti ei hiljene myöskään jalkakäytävällä, joka on täynnä käveleviä perheitä lapsineen ja koiran ulkoiluttajia. Heille Helsinki on yhtä suurta kilpapyörärataa.

Valitessaan kulkuneuvoksi pyörän saa ilmiselvästi oikeuden olla piittaamatta muusta liikenteestä tai jalankulkijoista. Pyöräilyn kohokohtia tuntuu olevan syöksyminen varoittamatta jalankulkijan tai koiranulkoiluttajan takaa lähes häntä hipoen. On pyhäinhäväistys astua jalalla pyöräilykaistalle, mutta pyörällä voi huristella minne haluaa ja kuinka lujaa tahansa muusta liikenteestä välittämättä. Pyöräilijöitä voi ilmestyä käsittämätöntä vauhtia milloin mistäkin. Pyöräilijät muodostavat monimuotoisen lauman, joka pitää sisällään kamikazet, turistipyöräilijät, kännykkään puhujat, bisnesneuvottelujaan ajaessaan jatkavat liikemiehet ja jutustelua harrastavat ystävärintamat, joiden väistäminen on lähes mahdotonta. Kaiken keskellä poukkoilevat vielä koululaiset.

Ajoittain liikenteessä kulkeminen on yhtä ärsyyntymisen kierrettä. Myönnän itsekin ärsyyntyväni pyöräilykaistalla pönöttävistä jalankulkijoista tai turisteista, jotka pyöräilevät väärään suuntaan nenä kiinni kännykässä karttasovellusta tuijottaen. Aina silloin tällöin seison pyöräni kanssa ihmismassan keskellä kykenemättä liikkumaan minnekään. Ajotaitoni eivät riitä kamikaze-tyyliseen pujotteluun ihmismassan uumenissa. On parempi vain odotella ajoväylän aukeamista.

Kaiken ärtymyksen keskellä pyöräily on hieno harrastus, ja suurimman osan työmatkoistani nautin ajaessani aamuisen Helsingin katuja pitkin. Pyöräjono etenee sopuisasti aamuisissa tunnelmissa. On hienoa, että kaupunki on huomioinut pyöräilijät ja että heillä on omia kaistoja, on Alepa-pyöriä joilla ajaa ja joiden käyttö on tehty helpoksi ja sujuvaksi.

Tulevaisuudessa olisikin hienoa, jos kaupunkisuunnittelussa panostettaisiin kevyeen liikkeeseen ja autoilua vähennettäisiin kaupunkien keskustoista. Tämä edellyttää myös panostamista sujuvaan julkiseen liikenteeseen. Pyöräilemällä ja kävelemällä työmatkat saa mukavalla tavalla hyötyliikuntaa.

Sari Hannukainen

Kirjoittaja on yksityissairaalassa työskentelevä anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi