Pyöräilyn lisääminen voisi vähentää sydänsairauksia

Pyöräily voi vähentää lihavuutta, pienentää diabetesriskiä, laskea verenpainetta ja pienentää myös veren kolesterolipitoisuuksia.

Työmatkapyöräily ja pyöräily yleensäkin voi pienentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Vaikutus havaitaan säännöllisesti pyöräilevillä, mutta myös pyöräilyn vasta myöhemmin aloittavilla.

Tulokset perustuvat hiljattain julkaistuihin tanskalais- ja ruotsalaistutkimuksiin.

Tanskalaisten tutkimukseen osallistui 45 000 yli 50-vuotiasta, säännöllisesti pyöräilevää miestä ja naista. Kun heitä verrattiin samanikäisiin, jotka eivät pyöräilleet, riski sairastua sydänkohtaukseen 20 vuoden seurannan aikana havaittiin 10 – 20 prosenttia pienemmäksi.

Vaikutus oli voimakkaampi osallistujilla, jotka aloittivat pyöräilyn vasta tutkimuksen alkuvuosina. Heidän sairastumisriskinsä oli 25 prosenttia pienempi kuin samanikäisten, jotka eivät harrastaneet pyöräilyä.

Ruotsalaistutkimuksen tulokset olivat samansuuntaisia, ja niiden perusteella työmatkapyöräilyn aloittaminen voi vähentää lihavuutta, pienentää diabetesriskiä, laskea verenpainetta ja pienentää myös veren kolesterolipitoisuuksia. Tämä havaittiin kymmenen vuoden seurannassa. Tutkimukseen osallistui 20 000 yli 40-vuotiasta ruotsalaista.

Tutkimukset julkaistiin Circulation ja Journal of the American Heart Journal -lehdissä.

Lähteet:
Prospective Study of Bicycling and Risk of Coronary Heart Disease in Danish Men and Women. Circulation 2016;DOI:10.1161/CIRCULATIONAHA.116.024651
Bicycling to Work and Primordial Prevention of Cardiovascular Risk: A Cohort Study Among Swedish Men and Women. JAHA 2016:DOI:10.1161/JAHA.116.004413

Lue lisää: Vauhdin hurmaa

Uutispalvelu Duodecim

Kuva: Fotolia

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.