Kävin vanhan koulun sisätautilääkärin vastaanotolla. Hän on jo jäänyt sairaalavirastaan eläkkeelle, mutta jatkaa yksityisvastaanottoa. Potilaita riittää, vastaanotolle on kuukausien jonot.
Lääkärillä on hyvin silitetty valkoinen takki, stetoskooppi kaulassa. Hän teitittelee: Olkaa hyvä ja istukaa. Hän ohjaa dialogia, tekee täsmällisiä kysymyksiä. Yllätyksekseen potilas onnistuu vastaamaan yhtä tarkasti ja nyrjähtelemättä. Lääkärillä on arvovaltaa ja karismaa.
Sitten kuunnellaan keuhkoja. Keskittyneesti, perusteellisesti, useasta paikasta. Siihen kuluu aikaa, ehkä minuutti tai kaksi. Seuraavaksi hän ottaa esiin verenpainemittarin, vanhanaikaisen, pumpattavan. Hyvät lukemat.
Stetoskoopissa on jotain maagista. Kyllähän kuka tahansa osaa naputella lähetteen keuhkoröntgeniin tai sydänfilmiin. Epäilemättä konetutkimuksin saadaan paljon tärkeää tietoa, josta jää konkreettinen todiste, kuva tai sydänfilmi. Mutta stetoskooppi on taikakalu, valkotakkia voimallisempi. Se pätevöittää lääkärin potilaan silmissä ja mielessä.
Stetoskooppi näyttää jääneen nuoremmilta lääkäreiltä pois käytöstä. Stetoskooppi on vaikea työväline, pienten rahinoiden, suhahtelujen ja vinkunoiden erottaminen tavallisista hengitysäänistä vaatii tarkkuutta ja runsaasti kokemusta.
Nyt tunnusteltiin pulssia, niin ranteesta kuin nilkoista, keskittyneesti, ääneti. Siihen liittyy hienoa seremoniallisuutta, viesti: osaavasti ja keskittyen kuuntelen. Olen lääkärinä täydellisesti läsnä, potilaani parhaaksi.
Ehkä ei enää ole aikaa potilaan tutkimiseen, palpaatioon, kuunteluun. On nopeampaa tehdä lähetteitä, juoksuttaa potilas siinä välillä tutkimuksissa ja soittaa tuloksista viikon kuluttua. Nämä vanhat kliinikot eivät ole hyväksi lääkärikeskusbisnekselle, sisätaudeissa tuloksen tekoon tarvitaan laboratorion ja röntgenin hyväkatteista kassavirtaa.
Potilaan ja lääkärin väliin on tullut rattaiden kolmanneksi pyöräksi tietokone. Kosketellaan näppäimistöä, katsellaan näyttöä. Joskus potilas tuntee itsensä täysi ulkopuoliseksi.
Potilas odottaa lääkäriltä läsnäoloa. Stetoskoopin kanssa ollaan pieni hetki hiljaa. Potilas tuntee, että hän on tullut kuulluksi. Ja hyvä niin.
Satu Salonen
Kirjoittaja on Sairaan hyvä potilas ja tietokirjailija, joka asuu osan vuodesta Kittilässä.
Lue myös muita Satu Salosen kirjoituksia:
Kun sairaus esiintyy yhdellä ihmisellä miljoonasta
Potilaat mukaan valtiontalouden säästötalkoisiin
Puuttuuko lääkemarkkinoilta kilpailu?
