Oikean hammastahnan löytäminen

Hammaslääkäri Päivi Siukosaari antaa neuvoja hammastahnaviidakossa seikkaileville ihmisille.

Kaupan hammastahnahyllyllä saattaa iskeä neuvoton olo. Makuja, värejä ja ominaisuuksia on valtava määrä. Mistä voi tietää, mikä tahna sopisi juuri omaan suuhun?

Hammaslääkäri Päivi Siukosaari on saapunut Hammaslääkäripäiville kertomaan hammastahnan oikeasta valinnasta. Aluksi hän muistuttaa, että hammastahnan perustehtävä on varsin yksinkertainen. Sen pitää estää reikiintymistä ja ikenien tulehtumista.

– Suosituksen mukaan hammastahnassa tulisi olla fluoria, sillä se vahvistaa kiillettä ja ehkäisee bakteerien hapontuottoa. Mahdollinen ksylitoli on myös hyväksi. Tämän lisäksi tahna ei saisi hangata liikaa, hän sanoo.

Lasten hampaille tarkemmat ohjeet

Siukosaari huomauttaa, että hammastahnan fluoripitoisuussuositus riippuu iästä ja hampaiden ominaisuuksista. Aikuisilla fluorihammastahnan käyttö kaksi kertaa päivässä takaa riittävän fluorinsaannin. Lapsille sen sijaan on oma ohjeensa.

– Päivitetty karieksen Käypä hoito -suositus kehottaa nyt käyttämään fluoripitoisuudeltaan vahvempaa tahnaa jo 2,5-vuotiaille. Alle 3-vuotiaille suositellaan toisella päivän harjauskerroista sipaisu tahnaa, joka sisältää 1000–1100 ppm fluoria. 3–5-vuotiaille tämän vahvuista tahnaa voi käyttää jo kahdesti päivässä. 6-vuotiaasta eteenpäin fluoripitoisuus voi olla 1450 ppm, hän kertoo ja huomauttaa, että suosituksen mukaan lasten ei tulisi käyttää tahnoja, joiden ilmoitetaan ehkäisevän hammaskiveä, valkaisevan tai sisältävän antimikrobisia aineita.

Tahna ei saa hangata liikaa

Fluoripitoisuuden lisäksi huomiota tulisi kiinnittää tahnan hankaavuuteen. Liian hankaava tahna voi kuluttaa kiillettä ja aiheuttaa esimerkiksi vihlomista.

Hankaavuutta mitataan RDA-arvolla (Relative Dentin Abrasivity tai Radiotrace Dentin Abrasivity), jolle on asetettu kansainvälinen raja-arvo, 250 RDA. Siukonsaaren mukaan tämäkin on monien hammaslääkäreiden mielestä liikaa. Heidän mielestään RDA-arvon tulisi olla alle 100.

– RDA-arvoa ei ilmoiteta valitettavasti kaikissa hammastahnoissa, joten sen tarkistaminen voi olla vaikeaa, Siukonsaari sanoo.

Hän muistuttaa, että myös harjaustekniikka, harja ja happamien juomien nauttiminen juuri ennen harjausta vaikuttavat hampaan kulumiseen.

Vaahtoava tahna voi edesauttaa aftojen syntymistä

Monet tahnat vaahtoavat. Tämä on natriumlauryylisulfaatin (SLS) ansiota. Vaahdon tarkoituksena on kuljettaa hyödyllisiä pesuaineita, kuten fluoria, sellaisiin paikkoihin, minne ei mekaanisesti hammasharjalla pääsisi. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että SLS voi vaikuttaa suun limakalvoihin ja edesauttaa aftojen syntymistä.

– Se ei siis aiheuta aftoja vaan voi lähinnä tuottaa haittavaikutuksia aftoista kärsiville ihmisille. Heidän kannattaa harkita vaahtoamattoman hammastahnan käyttöä, Siukonsaari selventää.

Tahnoihin on voitu lisätä myös aineita, joilla pyritään esimerkiksi valkaisemaan hampaita, estämään hampaiden vihlomista tai kosteuttamaan suuta.

Siukonsaari huomauttaa, että valkaisevat hammastahnat eivät ole aivan maineensa veroisia. Ne eivät nimittäin varsinaisesti valkaise hampaita.

– Valkaisevat tahnat ovat tarkoitettu vain esimerkiksi tupakan ja kahvin aiheuttamien pintavärjäymien poistoon tai piilottamiseen. Niiden teho perustuu joko hankaavuuteen, entsyymeihin tai siniseen väriin, joka saa hampaat näyttämään valkoisemmilta.

Vihlonta kuriin hammastahnalla

Vihlomista estävissä hammastahnoissa voidaan käyttää arginiini-aminohappoa. Siukonsaaren mukaan aineen tehoa ei ole yksiselitteisesti pystytty osoittamaan, mutta joissain tutkimuksissa on havaittu, että arginiini voi helpottaa hampaiden vihlomista ainakin lyhytaikaisesti. Lisäksi miedoissa erikoistahnoissa voi olla betaiinia tai oliiviöljyä, jotka kosteuttavat suuta ja voivat lievittää kuivan suun oireita.

Hammastahnoilla on siis monia ominaisuuksia, mutta miten oikean hammastahnan löytää? Siukonsaari kehottaa keskustelemaan asiasta oman hammaslääkärin kanssa.

– Oikeanlaisen hammastahnan valinta saattaa helpottaa suun erilaisia oireita. Tarpeet ovat yksilöllisiä. Esimerkiksi fluorittomia hammastahnoja voidaan suositella henkilöille, joilla on vain implanttihampaita tai jotka asuvat runsaasti fluoria sisältävän pohjaveden alueella, hän sanoo.

Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Panthermedia