5 kysymystä: Mikä on jäätynyt olkapää?

Tyypillisesti jäätynyt olkapää oireilee alussa leposäryllä.

Syksyn puuhien lomassa voi huomata, että olkapää ei enää taivukaan entiseen malliin. Haravoiminen tuntuu pahalta ja puutöiden teko vihloo. Etenkin kurotteleminen selän taakse sattuu. Syynä kipuihin voi olla jäätynyt olkapää. Kyseessä on kivulias ja yleinen vaiva, jonka paraneminen voi kestää jopa 2–3 vuotta.

1. Mitä jäätyneellä olkapäällä tarkoitetaan, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Kai Sirniö?

Jäätyneessä olkapäässä olkanivelen kapseli, eli niveltä ympäröivä sidekudoksinen tukirakenne, paksuuntuu. Tämä johtaa siihen, että nivelen liikkumatila pienenee ja tämä puolestaan siihen, että olkanivelen liikkuminen rajoittuu. Olkapää siis liikkuu jäykästi ja liikuttelu voi aiheuttaa kipua.

2. Miten jäätynyt olkapää oireilee?

Tyypillisesti jäätynyt olkapää oireilee alussa leposäryllä. Kipua tuntuu myös äkillisissä liikkeissä ja ääriasennoissa. Myöhemmässä vaiheessa olkanivel ei liiku kunnolla. Vaikeuksia on erityisesti kierrettäessä olkavartta ulospäin tai nostettaessa sitä sivukautta ylös.

3. Miksi olkapää jäätyy?

Perimmäistä syytä nivelkapselin paksuuntumiselle ei edelleenkään tiedetä. Taustalla on mahdollisesti jonkinlainen tulehdustila, joka aiheuttaa nivelkapselin arpeutumisen ja sitä kautta olkanivelen liikeradan rajoittumisen. Altistavia tekijöitä ovat muun muassa diabetes, olkapäähän kohdistuneet vammat ja leikkaukset, sepelvaltimotauti, kilpirauhassairaudet ja pitkäaikainen olkapään käyttämättömyys esimerkiksi jonkin yleissairauden takia. Potilaiden tyyppi-ikä on 40–70 vuotta. Arvioiden mukaan noin kolme prosenttia ihmisistä sairastaa jossain vaiheessa elämäänsä jäätyneen olkapään.

4. Milloin kipeän olkapään kanssa kannattaa mennä lääkäriin?

Jos olkapään kipu tai liikerajoitus kestää yli kolme kuukautta, puhutaan pitkittyneestä oireesta. Silloin on syytä mennä lääkäriin hoitoon. Potilaalle tehdään ensisijaisesti kliininen tutkimus ja röntgenkuvaus. Jos olkapään kipu ja liikerajoitus johtuvat äkillisestä vammasta, on syytä hakeutua tutkimuksiin jo aiemmin.

5. Voiko jäätynyttä olkapäätä hoitaa? Miten?

Ensisijainen hoito on riittävä tulehduskipulääkitys. Alussa potilas ohjataan tekemään omatoimisesti olkapään liikutteluharjoituksia. Tällaisia ovat esimerkiksi heiluri- ja pyörittelyjumpat ja niitä täytyy tehdä kivun rajoissa. Kun pahin kipuvaihe on jäänyt taka-alalle, aloitetaan yleensä ohjattu fysioterapia ja venyttelyharjoitteet.

Jos liikerajoitus ei 3–6 kuukauden sisällä hoidon aloituksesta kohene merkittävästi, lääkäri harkitsee, olisiko nukutuksessa tehtävistä olkanivelen manipulaatiosta tai tähystysavusteisesta nivelkapselin vapautuksesta apua. Myös kortisoni-injektiosta voi olla osalle potilasta apua kivun hoidossa.

Lue myös:
Olkanivelrikon hoito
Video auttaa olkapääleikkauksesta toipumista

Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Panthermedia

Lue lisää jutun aiheesta