Allergia- ja astmaliitto kehottaa varautumaan siitepölykauteen

Vaikka siitepölyä näyttäisi tulevan tänä keväänä keskimääräistä vähemmän, on tärkeää, että allergiaoireet hoidetaan oikein ja tehokkaasti.

Luonnonvarakeskuksen norkkoseurannan perusteella siitepölyä näyttäisi tulevan tänä keväänä keskimääräistä vähemmän, kerrotaan Allergia- ja astmaliitosta. Liitto painottaa kuitenkin, että siitepölyn määrää tärkeämpää on se, että allergiaoireet hoidetaan oikein ja tehokkaasti.

Osa siitepölyallergisista oireilee jo siitepölyn kaukokulkeumista, osa vasta runsaasta siitepölymäärästä. Siitepölyuutisointia seuratessa on myös hyvä ottaa huomioon, että määrät voivat vaihdella alueellisesti. Tyypillisiä oireita ovat mm. vesinuha, aivastelu ja silmien tai kurkun kutina.

Allergia- ja astmaliiton allergianeuvoja Anne Vuorenmaa muistuttaa, että jo nyt kannattaa varmistaa, että lääkekaapin sisältö on kunnossa.

– Palauta viime keväänä avatut lääkepullot ja muut vanhentuneet lääkkeet apteekkiin ja hankkimaan samalla uudet allergialääkkeet alkavaa siitepölykautta varten, hän ohjeistaa.

– Antihistamiini alkaa tehota nopeasti. Siksi sen käyttöä ei tarvitse aloittaa viikkoja etukäteen vaan oireiden ilmaantuessa. Sen sijaan nenäsuihkeiden ja silmätippojen käyttö on hyvä aloittaa hieman ennakoivasti, koska paikallishoidot vaikuttavat tehokkaimmin vasta säännöllisessä käytössä.

Tutkimusten mukaan antihistamiinien tehoissa ei ole eroavaisuuksia. Ihmiset kuitenkin reagoivat yksilöllisesti eri lääkkeisiin. Jos yksi tuote ei tunnu tehoavan, kannattaa kokeilla toista antihistamiinia eri vaikuttavan aineen ryhmästä. Sopivimmat silmätipat ja nenäsuihkeet löytyvät myös kokeilemalla.

Siitepölyallergia ilmenee myös ristiallergiana

Siitepölyallergia ilmenee normaalien allergiaoireiden lisäksi myös ristiallergiana. Porkkana ja omena ovat tyypillisiä ristiallergian aiheuttajia. Siitepölyn ja ristiallergiaa aiheuttavan ruoka-aineen proteiinit ovat samankaltaiset, minkä vuoksi allergisen elimistö oireilee myös ruoka-aineista. Kyseessä ei siis ole erillinen ruoka-aineallergia.

– Ristiallergian oireet ilmenevät yleensä vain siitepölykaudella ja lisäksi ne ovat tavallisesti lieviä. Porkkanaa, omenaa tai muuta ristiallergiaa aiheuttavaa ruoka-ainetta voi siis hyvin syödä oireiden sallimissa rajoissa, Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta toteaa.

Väestöstämme 20 prosenttia on siitepölyallergisia.

Erittäin vähäisiä määriä lepän siitepölyä on kulkeutunut maan eteläosiin

Norkko Siitepölytiedotus kertoo tänään 7.3., että erittäin vähäisiä määriä lepän siitepölyä on kulkeutunut maan eteläosiin. Kaukokulkeutunut siitepöly voi aiheuttaa oireita kaikkein herkimmille siitepölyallergikoille. Suomessa kukinnan ei odoteta alkavan vielä lähiviikkojen aikana.

Lähde:
Allergia- ja astmaliitto
Norkko Siitepölytiedotus