Jos jatkuva nuha ei ole flunssaa tai allergiaa, mitä se on?

Nenä voi vuotaa tai olla jatkuvasti tukossa, vaikka flunssaa ei olisi eikä allergiatutkimuksissa löytyisi allergiaa. Silloin kyse voi olla ei-allergisesta nuhasta, jonka taustalla voivat olla esimerkiksi kuiva sisäilma, muut ympäristön ärsykkeet, nenän rakennet ja jopa lääkkeet tai hormonitoiminta.

Adobe

Allergistyyppisiä oireita voi olla ilman allergiaa

Yliherkkyysnuha jaetaan allergiseen, ei-allergiseen ja näiden yhdistelmään eli sekanuhaan. Ei-allergisessa nuhassa oireet voivat muistuttaa allergista nuhaa, mutta allergiavasta-aineita ei todeta verikokeissa.

Ei-allergiseen nuhaan voivat vaikuttaa monet eri tekijät. Niitä ovat esimerkiksi ympäristötekijät, lääkkeet, hormonaaliset muutokset, ikä ja nenän rakenteelliset poikkeavuudet.

Kuiva ilma voi saada nenän tuntumaan tukkoiselta

Suomen ilmasto ja lämmitettyjen rakennusten kuiva sisäilma kuivattavat nenän limakalvoja. Kuivuus voi puolestaan aiheuttaa nenän tukkoisuuden tunnetta.

Limakalvoja voivat ärsyttää myös hengitysilman epäpuhtaudet, kuten tupakansavu, saasteet ja hajusteet. Tällöin kyse ei ole allergisesta reaktiosta, vaikka nenäoireet voivat tuntua samankaltaisilta.

Etenkin talvikaudella ja iän myötä limakalvojen kuivuminen on tavallinen jatkuvan tukkoisuuden syy.

Vesinuha yleistyy iän myötä

Yksi ei-allergisen nuhan muoto on vasomotorinen nuha, jota kutsutaan myös vesinuhaksi. Siinä nenä voi erittää kirkasta, vetistä eritettä ilman allergiaa.

Vasomotorinen nuha liittyy erityisesti ikääntymiseen. Sen taustalla ajatellaan olevan nenän autonomisen hermoston toiminnan epätasapaino, mutta mekanismia ei tunneta tarkasti.

Hormonit voivat vaikuttaa nenän limakalvoihin

Myös hormonitoiminnan muutokset voivat näkyä nenässä.

Murrosikään, raskauteen ja vaihdevuosiin liittyvät hormonaaliset muutokset voivat vaikuttaa nenän limakalvojen toimintaan ja aiheuttaa ei-allergista nuhaa.

Raskaus on myös yksi pitkäaikaisen nenän tukkoisuuden tunnetuista syistä.

Joskus nenäsuihke ylläpitää tukkoisuutta

Flunssaan tarkoitettuja limakalvoja supistavia nenäsuihkeita käytetään vain lyhytaikaisesti.

Jos niitä käytetään pitkään, suihkeen vaikutusaika lyhenee ja nenä voi mennä vaikutuksen loputtua voimakkaasti tukkoon. Se voi johtaa kierteeseen, jossa suihketta tarvitaan yhä useammin.

Myös jotkin verenpainelääkkeet ja keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet voivat kuivattaa nenän limakalvoja tai vaikuttaa niiden toimintaan. Lääkitystä ei kuitenkaan pidä muuttaa omin päin, vaan mahdollisesta yhteydestä kannattaa keskustella lääkärin kanssa.

Jatkuvan tukkoisuuden syy voi olla nenän rakenteissa

Jos nenä on pitkään tukossa, syy ei välttämättä ole nuha lainkaan.

Esimerkiksi nenän väliseinän vinous, nenäpolyypit tai nenäkuorikoiden liikakasvu voivat vaikeuttaa ilman kulkua. Väliseinän lievä vinous on hyvin tavallinen eikä yleensä vaadi hoitoa, mutta voimakkaampi vinous voi tukkia toisen tai molemmat sieraimet.

Jos jatkuvaan tukkoisuuteen tai limaneritykseen liittyy keskikasvojen kipua tai paineen tunnetta tai hajuaisti heikkenee, taustalla voi olla pitkäaikainen poskiontelotulehdus. Se määritellään pitkäaikaiseksi, kun oireet ovat kestäneet yli 12 viikkoa.

Limakalvojen kostuttaminen kuuluu itsehoitoon

Ei-allergisen yliherkkyysnuhan hoidossa tärkeää on nenän limakalvojen kostuttaminen. Nenää voi kostuttaa suolapitoisella nenäsuihkeella tai huuhdella nenäkannulla.

Ei-allergista nuhaa hoidetaan tarvittaessa myös nenään suihkutettavalla glukokortikoidilla eli kortisonisuihkeella.

Hoidon valinta riippuu kuitenkin oireiden syystä. Rakenteellista nenän tukkoisuutta ei esimerkiksi voi ratkaista samalla tavalla kuin kuivien limakalvojen aiheuttamaa tukkoisuutta.

Milloin jatkuvan nuhan vuoksi lääkäriin?

Lääkärin arvio on tarpeen, jos oireet eivät pysy riittävästi hallinnassa itsehoidolla. Vastaanotolla voidaan selvittää mahdollinen allergia sekä tarkistaa nenän limakalvojen kunto ja rakenteet.

Jos häiritsevä nenän tukkoisuus jatkuu säännöllisestä itsehoidosta huolimatta yli kolme kuukautta, tilanne kannattaa tutkia.

Nopeampi lääkärin arvio tarvitaan, jos nenäoire alkaa äkillisesti, tukkoisuus on toispuoleista tai siihen liittyy kipua tai nenäverenvuotoa. Myös toispuoleinen ja verinen nenäerite on syy hakeutua tutkimuksiin.