Brittilääkärien lakko päättyi, kiista jatkuu

Lääkärit vastustavat hallituksen ajamia heikennyksiä työehtoihin. Lakkosarja on ensimmäinen 40 vuoteen.

Erikoistumisvaiheessa olevien lääkärien (junior doctors) lakko Britanniassa päättyi keskiviikkoaamuna. Kaavaillun lakkosarjan ensimmäinen lakko oli vuorokauden mittainen. Kiista työehdoista odottaa edelleen selvittämistä.

Britannian Lääkäriliiton BMA:n ja hallituksen riita koskee sopimusta, joka lisäisi erikoistuvien lääkärien peruspalkkaa, mutta heikentäisi ilta- ja viikonlopputyöstä saatavia korvauksia.

BBC:n mukaan yli 4 000 toimenpidettä siirtyi sairaaloissa lakon takia. Normaalisti töihin olisi pitänyt tulla 26 000 erikoistuvaa lääkäriä, mutta paikalle tuli noin 10 000.

BMA:n jäseniin kuuluu noin 38 000 erikoistuvaa lääkäriä. Tuhannet erikoistuvat lääkärit ovat osallistuneet mielenosoituksiin ympäri maata. BMJ:n mukaan kaksi kolmesta kansalaisesta tukee lääkäreitä.

Kiistan osapuolet jatkanevat keskeytyneitä neuvotteluja loppuviikosta. Jos ratkaisua ei synny, seuraava kahden vuorokauden lakko on luvassa tammikuun lopussa. Yksi lakko ajoittuu myös helmikuulle.

Kyseessä on ensimmäinen lääkärilakko Britanniassa 40 vuoteen.

Lisätietoa aiheesta muun muassa BMA:n sivuilta.

Miia Soininen
toimittaja

Kuva: PantherMedia