"En tekisi kasvojen siirtoja enää ilman 3D-tekniikkaa" - Uudet teknologiat nopeuttavat ja parantavat hoitoa

3D-tulostuksen avulla tehtävä kasvojen siirto on rutiiniteknologiaa. Patologiassa on käynnissä myös iso muutos.

Ensimmäinen 3D-tekniikan avulla tehty kasvojen siirto toteutettiin Suomessa vuonna 2016.
Lääkärilehti

Uudet teknologiat tuovat lääkäreiden käyttöön työkaluja, joiden avulla hoitoprosessi nopeutuu ja lopputulos potilaan kannalta paranee.

Yksi esimerkki on 3D-tulostuksen avulla tehtävä kasvojen siirto, jonka kehittämisessä Suomi on ollut edelläkävijä. Ensimmäinen 3D-tekniikan avulla tehty kasvojen siirto toteutettiin jo 2016.

Hus tekee yhteistyötä terveydenhuollon laitteisiin keskittyvän Planmeca Oy:n kanssa. He ovat kehittäneet 3D-tekniikan avulla tehtyjä kasvojen siirtoja 15 vuoden ajan. Uuden teknologian käyttöönotto vaati vuosien suunnittelutyön, mutta nyt tekniikka on jo arkea sairaalassa.

– Tästä on tullut rutiiniteknologiaa. En tekisi kasvojen siirtoja enää ilman 3D-tekniikkaa, kertoi Husin plastiikkakirurgian ylilääkäri Patrik Lassus vuoden 2023 Lääkäripäivillä.

Lassus kertoi käyttäneensä uuden tekniikan opetteluun iltoja ja viikonloppuja.

­– Kesti pari vuotta miettiä, miten potilaan luut pitää leikata niin, että hänelle saadaan siirrettyä kenen tahansa luovuttajan kasvon luustoa. Ongelmana on, että luovuttajia on vähän.

3D-tulostus lyhentää leikkausaikoja merkittävästi

Lassuksen mukaan vaikeita kasvovammoja on saatu hoidettua niin, että potilas voi kulkea kadulla ilman, että häneen kiinnitetään erityistä huomiota. Potilaalle voidaan siirtää jopa kaksi kolmasosaa kasvoista mukaan lukien limakalvot, tuntohermot ja silmäluomet.

Kun potilas tulee sairaalaan, ensin hänet 3D-kuvannetaan, minkä jälkeen suunnitellaan leikkaustulosta parantavat yksilölliset implantit. Potilaan kannalta saadaan esteettisempiä tuloksia, infektioriski pienenee, ja toipuminen on nopeampaa. Toipumista seurataan vuosittain. Seurannassa on havaittu, että osalle potilaista on pystytty palauttamaan normaali anatomia.

– 3D-tulostuksen avulla leikkausajat ovat lyhentyneet 4–5 tunnista jopa varttiin, kertoi Planmeca Oy:n liiketoimintajohtaja Jani Horelli.

Tekoäly analysoi näytteen patologille valmiiksi ja näin säästyy työaikaa.
Adobe/AOP

Teokoäly tutkii kudosnäytteet tarkemmin kuin ihminen

Tekoälyllä on myös yhä isommat mahdollisuudet tutkia patologisia näytteitä. Terveysteknologiayritys Aifora Oy:n operatiivisen johtajan Kaisa Helmisen mukaan patologiassa on käynnissä iso digitaalinen muutos. Yritys tekee patologiaan ja kudosnäytteisiin liittyviä ohjelmistoratkaisuja tekoälyn avulla.

– Sen sijaan, että patologi tutkii mikroskoopilla solujen määriä ja kasvainten pinta-aloja, hän pystyy ruudulta näkemään koko näytteen tarkkaan, sanoo Helminen.

Kun patologinen näyte on digitalisoitu, se analysoidaan tekoälyn avulla. Kun patologi saa näytteen, tekoäly on analysoinut sen jo, jolloin patologi voi käyttää työaikansa tulkintaan. Esimerkiksi rintasyövän hoidossa menetelmän käytöstä on saatu hyviä tuloksia.

Viimeinen sana on kuitenkin patologilla, joka voi hyväksyä tai muuttaa tekoälyn antamia tuloksia.

Alkuperäinen juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.