Evira: Siipikarja suojaan lintuinfluenssalta

Siipikarja on suojattava kosketukselta luonnonvaraisiin lintuihin kevätmuuton aikaan. Tarkoituksena on estää lintuinfluenssatartunnat.

Siipikarja on suojattava kosketukselta luonnonvaraisiin lintuihin kevätmuuton aikaan, muistuttaa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Tarkoituksena on estää lintuinfluenssatartunnat. Siipikarja on joko pidettävä sisätiloissa tai sen ulkoilualue on suojattava esimerkiksi riittävän tiheällä verkolla maaliskuun alusta toukokuun loppuun saakka.

– Suojauksen tarkoituksena on estää lintuinfluenssan leviäminen siipikarjaan, mutta se suojaa lintuja myös muilta tarttuvilta taudeilta, kuten Newcastlen taudilta tai salmonellalta, sanoo ylitarkastaja Tiia Tuupanen Evirasta.

Lintuinfluenssaa esiintyy myös Euroopassa

Linnuissa esiintyy korkeapatogeenisia eli voimakkaita oireita aiheuttavia influenssaviruskantoja eri puolilla maailmaa. Syksyn 2014 ja kuluneen talven aikana Euroopassa todettiin korkeapatogeenista lintuinfluenssaa Saksassa, Alankomaissa, Iso-Britanniassa, Italiassa ja Unkarissa. Lisäksi Euroopassa havaittiin korkeapatogeenista H5N1-tyypin lintuinfluenssaa Bulgariassa.

Suomessa ei ole koskaan todettu korkeapatogeenista lintuinfluenssaa.

Matalapatogeenisia eli linnuille vähäisiä oireita aiheuttavia viruksia on todettu useissa Euroopan maissa sekä luonnonvaraisissa linnuissa että siipikarjassa. Matalapatogeeninen virus voi toisinaan muuntua vakavampaa tautia aiheuttavaksi.

Korkeapatogeeninen lintuinfluenssa sekä matalapatogeeninen H5- tai H7-tyyppi siipikarjalla luokitellaan helposti leviäväksi eläintaudiksi. Jos tauti todetaan, siipikarjatila saneerataan ja siipikarjan sekä siitä saatavien tuotteiden kuljetusta rajoitetaan tilan lähialueella.

Aasiasta lähtöisin oleva alatyypin H5N1 lintuinfluenssavirus on tartuttanut lintujen lisäksi myös ihmisiä useassa eri maassa. Vuodesta 2006 lähtien ihmisillä todetuista influenssa H5N1-tapauksista on pitänyt ilmoittaa valtakunnalliseen tartuntatautirekisteriin myös Suomessa.

Suomessa ei ole todettu ihmisillä yhtään tapausta.

Lue lisää:
Lintuinfluenssa
Lintu- ja sikainfluenssa

Lähde: Eviran tiedote

Kuva: Pixmac