Hampaiden kiinnityskudosten tulehdus altistaa sydänkohtauksille

Ruotsalaistutkijoiden havainto vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia ja viittaa siihen, että hampaiden hoitaminen voi ehkäistä sydänoireita.

Sydäninfarktit näyttäisivät olevan tavallista yleisempiä hampaiden kiinnityskudoksen tulehdusta eli parodontiittia potevilla. Ruotsalaistutkijoiden havainto vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia ja viittaa siihen, että hampaiden hoitaminen voi ehkäistä sydänoireita.

Tulosten perusteella parodontiittia potevien riski sairastua sydänkohtaukseen on noin kolmanneksen suurempi kuin samanikäisten terveiden. Yhteys havaitaan riippumatta tuloksiin mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä kuten tupakoinnista ja diabeteksesta.

Ruotsalaisten tutkimuksessa 800 yli 75-vuotiasta ensimmäisen sydänkohtauksensa saanutta potilasta verrattiin yhtä moneen terveeseen. Sydänkohtauspotilaista 43 prosentilla todettiin parodontiitti, kun verrokeista sitä sairasti 33 prosenttia.

Aineistosta ei voi päätellä onko parodontiitin ja sydänkohtausten välinen yhteys kausaalinen vai selittyykö se mahdollisesti jollain kolmannella seikalla, joka liittyy sekä suu- että sydänterveyteen. Samankaltaisia tuloksia on kuitenkin saatu aikaisemminkin. Yhteys saattaa selittyä mm. parodontiittiin liittyvällä tulehdustilalla, joka voi edistää sydänoireiden kehittymistä.

Tutkimus julkaistiin Circulation-lehdessä.

Lähde:
Periodontitis Increases the Risk of a First Myocardial Infarction: A Report From the PAROKRANK Study. Circulation 2016;133:576–583.

Uutispalvelu Duodecim

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kuva: Panthermedia