Kassitarkastuksia ja lusikkatestejä kouluterveydenhuollossa

Kassitarkastuksia ja lusikkatestejä kouluterveydenhuollossa Kuva 1 / 1

”makasin selälteen siinä hoitopöydäl tai mikä ­onkaan ja aluks lääkäri paineli mahaa ja sit vaan nopeesti nosti alushousuja ja katto ilman mitään varotuksen sanaa.”

”Mitä lääkäri tekee sillä teidän alapäällä? Sen ulkonäkö ei käsittääkseni vaikuta mopolla ajamiseen hevon v**** vertaa?”

Tällaista keskustelua käytiin netissä 8. luokan lääkärikäynnistä kevään lopulla. Vantaa kaksi päivää myöhemmin: kuudesluokkalaiset pojat kertovat silmät pyöreinä edellisvuoden terveystarkastuksesta. Siellä terveydenhoitaja sen kummemmin perustelematta käski laskea housut ja tunnusteli kiveksiä.

Pojat antoivat tutkimukselle nimen kassi­tarkastus. Hämmästely jatkui vielä vuodenkin jälkeen. Poikien kysymys oli miksi. Minkä takia kassitarkastus tehtiin? Tutkittiinko siinä muka jotain vai oliko se pervoilua?

Kassitarkastus on läheistä sukua lusikkatestille. Lusikkatesti taas on legenda pojan suku­puolielinten tutkimisesta. Tarinaan kuuluvat kehittyvät kivekset, huoneenlämpöinen lusikka ja ­sillä suoritetut toimenpiteet.

Moniko koululääkäri tai -terveydenhoitaja tietää, mitä vastaanoton ulkopuolella käynneistä puhutaan ja kuinka niitä pelätään?

Eläydytään hetkeksi lapsen rooliin. Kuvittele tilanne, jossa selityksiä antamatta kehosi intiimeimpään kohtaan kajotaan varoittamatta ja ­selittämättä. Miltä tuntuu, kun valta omasta ­kehosta rapisee pois ja tilalle astuu hämmennys?

Hämmennys muuttuu tarinoiksi, lusikkatesteiksi ja pelottelu­jutuiksi. Ehkäpä nuorempia pikkuisen puijaamalla saa hitusen takaisin menetettyä vallan tunnetta.

Uimapuvun alle jäävä alue on se, johon ulkopuolinen koskee vain luvan saatuaan. Näin me lapsia kasvatamme. Lääkäreitä ja terveydenhoitajia sääntö ei ­näemmä koske. Se harmittaa, sillä tärkeissä kasvatuksellisissa asioissa toivoisi ­aikuisten pitävän yhtä.

Sallitaanko lapsen käyttää turvataito-oppejaan? Tehdäänkö Wilma-merkintöjä alushousujen ­resorista sinnikkäästi kiinnipitävistä lapsista?

Kouluterveydenhuollon keskeinen tehtävä on tarkkailla, että lapsen kasvu aikuiseksi sujuu kuten kuuluu. Murrosikämuutosten, kuten karvoituksen ja kivesten kasvun, seuranta on osa tätä arviointia. Tutkittavia ja tutkittavaa on paljon. Vastaanottoajat ovat lyhyitä, henkilöresursseja liian vähän.

Kiireessä terveystarkastukset voivat vääntyä rutiininomaiseksi suorittamiseksi, jossa lapsen kehosta tulee pelkkä mitattava objekti. Ruksi ­lomakkeeseen, täppä tietokantaan. Hetkeksi voi unohtua, että keho on jonkun oma ja tärkeä, ja sukupuolielimet sen henkilökohtaisin paikka.

Lapselle käynti ei koskaan ole rutiinia. Se 
on ainoa laatuaan, käynti, jota odotetaan ja jänni­tetään.

Nuoren herkkyys ja haavoittuvuus eivät katoa lääkärin huoneeseen astuessa. Nopeasti muuttuva keho vaatii kunnioittavan kohtaamisen. Rutiinit eivät saa haudata lempeyttä, kiire ei ­kadottaa empaattisuutta.

Nuoret pohtivat mielessään kehonsa ja kasvunsa normaaliutta. Jokaisella on tarve kuulla, että kaikki on kuin kuuluukin. Kouluterveys­tarkastus olisi paras paikka vastata pohdintoihin, jos intressit kohtaisivat.

Jos vain lapselle kerrottaisiin, mistä tutkimuksessa on kyse. Selitettäisiin ja perusteltaisiin. Kysyttäisiin lupa alkkareihin kurkkaamiseen tai kivesten tunnusteluun. Jos lupa ei heti heltiäisi, ei pakotettaisi, vaan palattaisiin asiaan myöhemmin.

Kun perustella vain jaksaa, syttyy kohta nuoren katseessa oivallus: Ahaa! Nyt selviää, mikä se huolettava näppy on ja onko esinahka kunnossa. Ja kas, tutkimus sujuu yhteisymmärryksessä. Merkinnät saadaan kaavakkeisiin, ruksit löytävät laatikkonsa ja nuorelle jää tyytyväinen olo: selvisin, opin ja mikä parasta, olen ihan normaali.

Miila Halonen
Kirjoittaja on kukkia ja mehiläisiä rakastava nuorisolääkäri.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi