Kela: Matkojen omavastuukertymää voi seurata matkakohtaisesti

Kelan verkkoasiointipalvelun uusi ominaisuus näyttää asiakkaan maksaman omavastuun määrän jokaisesta sairaanhoitoon tai kuntoutukseen tehdystä matkasta.

Asiakas voi seurata vuoden aikana kertyneitä matkakustannuksiaan Kelan verkkoasiointipalvelussa.

Palveluun on lisätty uusi ominaisuus: "Omavastuuta kerryttävät matkat", kerrotaan Kelan tiedotteessa. Se näyttää kaikki ne matkat, joista asiakkaalta on peritty omavastuuta. Maksut näkyvät verkkoasiointipalvelussa hakemuksen ratkaisua seuraavana päivänä. Palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Matkakustannusten omavastuu yhteen suuntaan tehdyltä matkalta on tänä vuonna 25 euroa. Vuotuiseen omavastuuosuuteen lasketaan mukaan sekä matkakohtaiset 25 euron omavastuuosuudet että sitä pienemmät kertakustannukset. Tämän vuoksi myös alle omavastuun jäävistä matkakustannuksista kannattaa hakea korvausta. Kun 300 euron vuotuinen omavastuu on täyttynyt, Kela maksaa ylittävän osan tarpeellisista matkakustannuksista kokonaan.

Kela korvaa yleensä matkan lähimpään yksityisen tai julkisen terveydenhuollon lääkäriin tai hoitolaitokseen. Matkakustannukset korvataan pääasiassa halvimman matkustustavan mukaan. Yleensä se on julkinen kulkuneuvo, esimerkiksi juna tai linja-auto. Oman auton käytönkilometrikorvaus on 0,20 euroa/kilometri. Jos asiakas ei voi terveydentilansa vuoksi käyttää muuta kulkuneuvoa kuin taksia, hän tarvitsee siihen terveydenhuollon antaman todistuksen taksin käytön tarpeellisuudesta.

Taksimatka kannattaa tilata alueellisesta tilausnumerosta

Kun asiakas tilaa taksimatkan sairaanhoitopiirinsä tilausnumerosta, hän maksaa matkastaan 25 euron omavastuuosuuden ja saa matkakorvauksen heti taksissa. Myös alle omavastuun jäävät matkakustannukset tulevat Kelan tietoon.

Jos matka tilataan muualta kuin alueellisesta tilausnumerosta, matkan omavastuu yhteen suuntaan on 50 euroa. Tämä omavastuu ei kerrytä matkojen vuotuista omavastuuosuutta.

Lisätietoja asiakkaalle: Matkakorvaukset

Lue myös:
Kela: Matkakorvausta kannattaa hakea verkossa