Kela ottaa käyttöön uuden sähköisen B-lausunnon

Uusi lomake ohjaa täyttäjäänsä vinkkien ja ohjeiden avulla. Näkyviin tulevat vain haettavaa etuutta koskevat kentät.

Kela on ottamassa käyttöön uuden sähköisen B-lausuntolomakkeen alkuvuoden aikana. Lääkärien käyttöön se tulee, kun potilastietojärjestelmien ylläpitäjät ehtivät integroida sen järjestelmiinsä ja lääkärien työpisteiden potilastietojärjestelmät päivitetään uusimpaan versioon.

– Ensimmäisissä paikoissa sähköinen B-lausunto on käytössä alkuvuoden aikana. Syksyllä ja ensi vuoden aikana sen käyttö laajenee entisestään, kertoo asiantuntijalääkäri Lauri Keso Kelasta.

Vanha PDF-lomake jäänee pois käytöstä parin kolmen vuoden kuluttua.

Kelasta luvataan, että sähköinen B-lausuntolomake ohjaa ja tukee käyttäjäänsä aiempaa havainnollisemmin. Pakolliset kentät on pyritty pitämään minimissä. Vain haettavaa etuutta koskevat kysymykset aukeavat täytettäviksi.

– Uskomme, että pienen harjoittelun jälkeen uuden sähköisen B-lausunnon ei pitäisi lisätä lääkärin työtä, Keso sanoo.

Tietoja suoraan potilastietojärjestelmästä

Sähköinen lomake antaa lausunnon laatijalle tukea esimerkiksi verkkolyhytosoitteiden avulla, joiden takaa löytyy tiiviitä ohjeita siitä, miten kukin kohta tulisi täyttää.

Osaan kysymyksistä liittyy vinkkejä, joissa kerrotaan, minkä tyyppisiä asioita kohdassa tulisi kertoa.

Potilastietojärjestelmä syöttää osan tiedoista lomakkeelle automaattisesti. Tuoreet laboratorio- ja kuvantamistutkimusten tulokset on helppo liittää B-lausuntoon.

– Lääkärin on vain katsottava, että tiedot varmasti siirtyivät ja että ne ovat oikein, Keso kertoo.

Sähköiselle B-lausuntolomakkeelle pystyy leikkaamaan ja liimaamaan tekstejä toisista tiedostoista. Tekstin pituudella ei ole ylärajaa.

Sähköinen lomake on nopea Kelan etuutta haettaessa. Kun lomake on täytetty ja potilaalta on lupa siihen, että lääkärintodistuksen saa välittää Kelaan sähköisesti, tarvitaan vain napin painallus. Työeläkeyhtiöitä varten lomake joudutaan edelleen tulostamaan ja postittamaan.

Kirjoittaja:
Anne Seppänen
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Juttu on julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.

Lue lisää jutun aiheesta