Meksiko myönsi ensimmäisenä maailmassa denguekuumerokotteelle myyntiluvan

THL:n mukaan suomalaisten matkailijoiden denguetartunnat ovat lisääntyneet.

Aedes-suvun hyttysen piston välityksellä tarttuvaan denguekuumeeseen kuolee WHO:n mukaan 22 000 ihmistä vuosittain. Suurin osa tautiin kuolleista on lapsia. Denguekuume on yleisin sairaalaan joutumisen syy Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa.

Meksiko on nyt hyväksynyt ensimmäisenä maailmassa denguekuumerokotteen myyntiluvan. Rokote on tarkoitettu yli 9-vuotiaille lapsille ja alle 49-vuotiaille aikuisille, jotka asuvat endeemisillä alueilla.

Rokote puree neljän erityyppisen viruksen aiheuttamiin tartuntoihin.

Rokotteen tulo Suomeen epätodennäköinen

Yksikön päällikkö, LT Liisa Näveri Fimeasta ei pidä todennäköisenä, että denguekuumerokote tulisi Suomeen.

– Rokotteelle ei ole käynnistetty EU:n keskitetyn menettelyn mukaista myyntiluvan hakemista, hän mainitsee.

Suomalaisten denguetartunnat ovat lisääntyneet

THL kertoo, että dengueinfektiotapauksia arvioidaan esiintyvän vuosittain noin 100 miljoonaa. Viimeisten vuosikymmenien aikana tauti on levittäytynyt nopeasti uusille alueille, ja sitä tavataan nykyisin laajalti trooppisella ja subtrooppisella vyöhykkeellä.

Taudinkuva voi olla vakavuudeltaan eriasteinen. Dengueinfektio saattaa olla toisinaan lievä tai jopa täysin oireeton. Tyypillisiä oireita ovat äkillisesti alkava kuume, päänsärky, lihas- ja nivelkivut, silmien takainen särky sekä ihottuma. Kuume kestää tavallisesti 5–7 vuorokautta.

THL:n mukaan suomalaisten matkailijoiden denguetartunnat ovat lisääntyneet: viime vuosina niitä on todettu lähes 100 tapausta vuodessa. Matkailijat etenkin Kaakkois-Aasiassa, Intian niemimaalla, Keski- ja Etelä-Amerikassa ja myös Afrikassa voivat saada dengueinfektion.

Ulla Toikkanen
toimittaja

Kuva: ECDC

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.

Lue myös:

Zikavirusinfektion mahdollisuus muistettava myös Suomessa – tauti leviää Etelä- ja Väli-Amerikassa

YTHS: Ebolavirus ei ole kaukomatkailun ainoa riski

Matkailijalla voi olla influenssa kesälläkin