Merkittävä palkinto nuorelle tutkijalle: aiheena tupakka aivoverenvuodon riskitekijänä

Lindbohmin tutkimuksessa todettiin, että naissukupuoli ei ole SAV:n itsenäinen riskitekijä, kuten aiemmin on luultu, vaan että tämä selittyy naisten herkkyydellä tupakoinnin riskeille.

Lääketieteen lisensiaatti Joni Lindbohm Helsingin yliopistosta on voittanut nuoren tutkijan palkinnon Eurooppalaisen sydän- ja verisuonitautien järjestön (European Society of Cardiology, ESC) kongressissa Lontoossa. Lindbohmin tutkimus käsitteli tupakkaa lukinkalvonalaisen verenvuodon riskitekijänä sukupuolikohtaisesti. Lukinkalvonalainen verenvuoto eli subaraknoidaalivuoto (SAV) on vaarallisin aivoverenkierron häiriö, jonka saaneista jopa puolet menehtyy.

Lindbohmin tutkimuksessa todettiin, että naissukupuoli ei ole SAV:n itsenäinen riskitekijä, kuten aiemmin on luultu, vaan että tämä selittyy naisten herkkyydellä tupakoinnin riskeille. Jo 1–10 savuketta päivässä lisäsi miesten ja naisten riskiä sairastua SAV:iin. Naisilla riski kasvoi jyrkemmin tupakoinnin lisääntyessä.

– Tutkimus antaa uuden näkökulman SAV:n epidemiologiaan ja voi avata tietä uusille seulontakäytänöille, Lindbohm kertoo.

Tutkimus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen FINRISKI-aineistoon.

Mikä aivokalvon alainen verenvuoto?

Aivokalvon alaista verenvuotoa kutsutaan ammattikielellä subaraknoidaalivuodoksi, josta tulee taudin lyhennekin SAV. Lähes tuhat suomalaista saa vuosittain SAV:n. Tila on alle 30-vuotiailla harvinainen.

SAV:n syynä on aivovaltimossa oleva synnynnäisesti heikko kohta. Valtimon sisällä on korkea paine ja tämä johtaa siihen, että verisuonen seinämän heikkoon kohtaan syntyy pullistuma eli aneurysma. Pullistuma voi olla valtimossa vuosia. Osalla se ei koskaan oireile. Joissain tilanteissa pullistuma voi kuitenkin puhjeta ja veri leviää aivokalvon alle.

Koska veri purkautuu aivokalvojen alle eikä aivokudoksen sisään, oireet ovat täysin erilaiset kuin aivoverenvuodossa. Tyypillinen oire on äkkiä alkava kova ja hellittämätön päänsärky. Usein SAV aiheuttaa myös pahoinvointia ja oksentelua. Niska voi tuntua jäykältä ja silmät valonaroilta. Potilas voi myös kouristella tai mennä tajuttomaksi. Halvausoireet ovat harvinaisempia. SAV vaatii välitöntä hoitoa.

ESC on Euroopan tärkein ja toinen kahdesta maailman tärkeimmästä sydäntautikongressista. Palkinto jaettiin kongressissa 1. syyskuuta.

Lue myös:
Musiikista apua aivosairauksista kuntoutumiseen
Tältä näyttää aivoinfarktin liuotushoito
Aivoinfarkti vaatii välitöntä hoitoa

Lähde:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos,
European Society of Cardiology
Terveyskirjasto: Aivokalvon alainen verenvuoto (SAV)

Kuva:
Panthemedia