Myös terveet lapset voivat saada influenssasta vakavia komplikaatioita

Tutkimus tähdentää, että kaikki lapset, riippumatta iästä tai aiemmasta terveydentilasta, voivat saada influenssasta vakavia komplikaatioita.

Vuosina 2004–2012 kuoli 830 yhdysvaltalaista lasta influenssaan. Heistä yli 40 %:lla ei ollut sairauksia, kuten astmaa tai sydäntauteja, joiden vuoksi he olisivat kuuluneet riskiryhmiin, kertoo Pediatrics-lehden tutkimus.

Tutkimus tähdentää, että kaikki lapset, riippumatta iästä tai aiemmasta terveydentilasta, voivat saada influenssasta vakavia komplikaatioita.

Tulokset painottavat myös influenssarokotuksen merkitystä kaikille yli 6 kuukauden ikäisille lapsille. Influenssaan kuolleesta 511 lapsesta, joilla oli oikeus influenssarokotukseen, vain 16 % oli saanut sen.

Tutkijat suosittavat, että viruslääkkeitä annettaisiin mahdollisimman pian vakavaan influenssaan sairastuneille lapsille, niille, jotka ovat sairaalahoidossa ja lapsille, joilla on suuri vaara saada komplikaatioita, kuten esimerkiksi alle 2-vuotiaille.

Suuri osa influenssaan kuolleista lapsista kuului riskiryhmiin. Heistä valtaosalla oli neurologinen sairaus, muita yleisiä sairauksia olivat keuhkosairaudet ja geneettisen sairaudet.

Tutkimus painottaa erityisesti sitä, että riskiryhmiin kuuluvien on tärkeää saada influenssarokotus ennen flunssakautta.

Vakavan influenssan merkit havaittava

A(H1N1)-influenssaan vakavasti sairastuneilla lapsilla oli kroonisia keuhkosairauksia, kehitysvammaisuutta, merkkejä hengitysvaikeuksista, nestehukkaa, viitteitä hapen tarpeesta ja takykardiaa BMJ:n tutkimuksen mukaan.

Näihin itsenäisiin riskitekijöihin lääkäreiden pitäisi kiinnittää tutkijoiden mukaan huomiota, että he havaitsisivat lapset, joilla on vaara saada influenssan vakavia komplikaatioita.

A(H1N1)-influenssaan vakavasti sairastuneiden ikä oli keskimäärin 6 vuotta. Lapsista 10 % kuoli.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lasten vakavia A(H1N1)-influenssatapauksia retrospektiivisessä, kontrolloidussa monikeskustutkimuksessa. Mukana oli vuonna 2009 huhtikuusta joulukuuhun 265 alle 16-vuotiasta lasta, jotka täyttyivät Yhdysvaltojen tartuntatautiviraston influenssakriteerit ja joille kehittyi A(H1N1)-influenssan vakava muoto.

Ulla Toikkanen
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.