Pääministeriys voi lyhentää elinikää – samoin käy presidenteille

Tutkimuksessa kerättiin tiedot 17 maan presidenteistä, toiseksi tulleista presidenttiehdokkaista sekä kaikista pääministereiksi nimitetyistä vuosilta 1722–2015.

Presidentiksi tai pääministeriksi valitut näyttäisivät kuolevan nuorempina kuin heidän valitsematta jääneet vastaehdokkaansa. Vaikuttaakin siltä, että virkavuodet kansakunnan johtotehtävissä vanhentavat ennenaikaisesti, yhdysvaltalaistutkijat kirjoittavat.

Yhdysvaltalaisten puolivakavissaan tehty tutkimus julkaistiin British Medical Journalin joulunumerossa, joka on tunnettu leikkimielisistä tutkimuksista.

Tutkimuksessa kerättiin tiedot 17 maan presidenteistä, toiseksi tulleista presidenttiehdokkaista sekä kaikista pääministereiksi nimitetyistä vuosilta 1722–2015. Mukana olivat Australia, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kanada, Kreikka, Norja, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Tanska, Uusi-Seelanti ja Yhdysvallat. Pääministereitä verrattiin muiden puolueiden johtajiin.

Analyysi kattoi 540 ehdokasta, joista 279 oli valittu virkaan ja loput olivat tulleet toiseksi tai jääneet valitsematta. Yhteensä 390 ehdokasta oli menehtynyt analyysin ajankohtana. Valittujen ja ei-valittujen elinikää verrattiin samanikäisten miesten ja naisten odotettavissa olevaan elinikään.

Tulosten perusteella presidentiksi tai pääministeriksi valitut elivät virkakautensa jälkeen keskimäärin 13 vuotta, kun valitsematta jääneet kuolivat vasta vajaat 18 vuotta myöhemmin. Valituksi tulleet kuolivat keskimäärin 4,5 vuotta aikaisemmin, tulokset osoittivat.

Tuloksiin kannattaa suhtautua leikkimielellä, mutta niiden taustalla voi olla myös oikea ilmiö. Kova stressi ja poliittisen elämän kuluttavuus saattavat hyvinkin lyhentää elinikää, tutkijat kirjoittavat.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
BMJ 2015;351:h6424

Kuva:
Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.