Perimä vaikuttaa kehon kykyyn käyttää rasvaa levossa ja liikkeessä

Perimä näyttäytyi osin jopa liikunnan harrastamista suurempana tekijänä.

Perimä määrittää voimakkaasti kehon kykyä käyttää rasvaa energianlähteenä, selvisi Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimuksessa. Tutkimuksessa tarkasteltiin perimän ja liikunnan harrastamisen yhteyttä rasvan käyttöön energianlähteenä levossa ja polkupyöräergometritestin aikana.

Laajaan FITFATTWIN-tutkimukseen osallistui 23 identtistä mieskaksosparia. Kaksoset käyttivät rasvaa energianlähteenä samankaltaisella teholla levossa sekä liikunnanaikaisen rasvan käytön huippuarvon osalta.

– Osin yllättävää oli, että liikunnan harrastamisen suhteen toisistaan eroavien kaksosten välillä ei havaittu suurta eroa rasvan käytössä levossa tai liikkuessa, tohtorikoulutettava Jari Karppinen sanoo tiedotteessa.

Jo aiemmin tiedettiin, että rasvan käytön tehokkuus vaihtelee voimakkaasti ihmisten välillä, mutta vain alle puolet vaihtelusta on pystytty yhdistämään eroihin elintavoissa tai kehonkoostumuksessa. Nyt saatiin tutkimusnäyttöä siitä, että perimä on yhteydessä rasvojen käyttöön. Se näyttäytyi aineistossa osin jopa liikunnan harrastamista suurempana tekijänä.

Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että korkeampi liikunnanaikainen rasvan käytön huippuarvo oli yhteydessä alhaisempaan veren insuliini- ja glukoosipitoisuuteen sokerirasituskokeen aikana. Tämäkin yhteys voi tutkijoiden mukaan selittyä perimällä, koska monet geenit vaikuttavat samanaikaisesti sekä rasva- että sokeriaineenvaihduntaan.

Tutkimusartikkeli julkaistiin European Journal of Applied Physiology -lehdessä (Karppinen, JE ym. 2019;119;2711.)

Tiiamari Pennanen

Juttu on julkaistu alun perin Lääkärilehden verkkosivuilla 7.1.2020