Salon aluesairaalasta tulee tiukka vääntö

Synnytystoiminnan siirtoa vastustavan kansanliikkeen laajuus yllätti päättäjät.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin suunnitelmat lakkauttaa synnytykset ja lasten osastohoito Salon aluesairaalassa ovat nostattaneet kansanliikkeen. Aiheesta järjestettiin Salossa viikonloppuna mielenosoitus, joka veti tuhansia osallistujia. Lakkauttamista vastustava adressi keräsi kaikkiaan 5 154 nimeä.

Piirin valtuuston puheenjohtajan Aila Harjanteen mukaan alueen asukkaiden reaktio oli odotettavissa, mutta kansanliikkeen laajuus yllätti.

– Asiaa puidaan vielä tiukkaan ja perusteellisesti, hän arvioi päätöksenteosta.

Sairaanhoitopiiri suunnittelee Salon aluesairaalan lasten vuodeosasto- ja synnytystoiminnan siirtämistä TYKS:aan vuoden 2014 toukokuussa. Piirin mukaan siirto laskisi vuosittaisia henkilöstökustannuksia noin 550 000 eurolla ja lisäisi potilasturvallisuutta.

Näkemykset jakautuvat asuinalueen mukaan

Harjanteen mukaan sairaanhoitopiirin valtuuston poliittiset ryhmät eivät ole yksimielisiä Salon aluesairaalan synnytysten kohtalosta. Näkemykset jakautuvat voimakkaasti valtuutettujen asuinalueen mukaan.

– Rakenteiden muuttamiseen ei yleensä olla valmiita, mutta sitä vain on pakko tehdä, Harjanne toteaa.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuusto käsittelee Salon aluesairaalan synnytysten kohtaloa seuraavan kerran kokouksessaan marraskuun lopussa ja kuuntelee kuntien edustajien kantoja aiheesta.

Varsinais-Suomessa on vuosittain noin 5 000 synnytystä, joista noin 750 eli 15 prosenttia on Salon aluesairaalassa. Sairaalassa on kahdeksan lasten vuodeosastopaikkaa, ja osastolla on noin 500 lasten hoitojaksoa vuodessa.

Miia Soininen
toimittaja

Kuva: Vesa-Matti Väärä

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.