Suomalaistutkimus vahvisti zikaviruksen ja aivovaurion yhteyden

Tapaustutkimuksen mukaan virus voidaan osoittaa sikiön varhaisen aivovaurion kehittyessä äidin verinäytteestä ja eristää sikiön aivoista. Havainnot perustuvat Keski-Amerikassa 11. raskausviikolla tartunnan saaneen suomalaisnaisen tapaukseen.

Zikavirus voidaan osoittaa sikiön varhaisen aivovaurion kehittyessä äidin verinäytteestä ja eristää sikiön aivoista, kertoo tuore tutkimus.

Suomalais-yhdysvaltalainen tapaustutkimus julkaistiin NEJM:ssa.

– Saimme myös selkeää vahvistusta zikaviruksen ja vakavien sikiön keskushermostovaurioiden syy-seuraussuhteelle, Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti sanoo.

Tutkimus osoittaa, että vähäisiä määriä zikaviruksen perimää voidaan havaita raskaana olevan naisen verinäytteestä vielä viikkoja infektion aiheuttaman akuutin ihottuman jälkeen, jolloin sikiölle on kehittymässä aivovaurio.

Tässä vaiheessa sikiön aivokammioiden laajeneminen, aivokuoren oheneminen ja aivokurkiaisen kehityshäiriö oli mahdollista havaita myös kuvantamistutkimuksilla. Sikavirusinfektioon aiemmin liitetyt mikrokefalia ja kalkkeumat kehittyvät vasta myöhemmin.

Tapaustutkimuksessa suomalainen potilas

Havainnot perustuvat Keski-Amerikassa 11. raskausviikolla tartunnan saaneen suomalaisnaisen tapaukseen. Nainen päätti keskeyttää raskauden 21. viikolla tartunnan takia.

Tutkimuksessa eristettiin ensimmäisen kerran sikiön kudoksista tartuttamiskykyinen zikavirus soluviljelmässä. Suurin viruspitoisuus oli sikiön aivokudoksessa, ja siitä eristetty virus kasvoi erityisesti ihmisen hermosolujen esiastetta edustavassa soluviljelmässä.

Viruksen koko genomi selvitettiin, ja siitä löydettiin kahdeksan mutaatiota verrattuna Väli-Amerikasta raportoituihin zikaviruskantoihin.

– Jotkut näistä mutaatioista voivat liittyä viruksen sopeutumiseen sikiön aivoihin, Olli Vapalahti kertoo.

Tutkimustulosten avulla voidaan kehittää keinoja raskaudenaikaisen zikavirusinfektion aiheuttamien sikiövaurioiden varhaiseen havaitsemiseen. Eristettyä viruskantaa voidaan hyödyntää laajasti kokeellisessa zikavirustutkimuksessa.

Kirjoittanut:
Miia Soininen
toimittaja

Kuva: Panthermedia

LISÄYS 31.1. klo 9.54: Vaihdettu linkki NEJM:n etusivulta tutkimusartikkeliin sen tultua julki.