Synnytysten määrä kasvoi viime vuonna 6,6 prosentilla

Suomalainen synnyttäjä oli keskimäärin 31,6-vuotias vuonna 2021.

Adobe/AOP

Synnytysten määrä kasvoi vuonna 2021 edellisestä vuodesta 6,6 prosentilla, kertovat ennakkotiedot perinataalitilastoista. Suomessa syntyi viime vuonna 49736 lasta.

Synnytyssairaaloita oli vuonna 2021 yhteensä 23, joista kuudessa oli alle tuhat synnytystä, mikä on sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2015 asettama raja synnytystoiminnalle.

Reilu kolmannes (35,5 prosenttia) lapsista syntyi jossain Husin sairaaloista ja 28 prosenttia Hyksin sairaaloissa. Pienimmät synnytysmäärät olivat Maarianhaminassa Ahvenanmaalla (281synnytystä), Kemissä Länsi-Pohjassa (395 synnytystä) ja Mikkelin keskussairaalassa (694 synnytystä).

Synnytysten määrä kasvoi valtaosassa sairaaloista, mutta väheni Länsi-Pohjan keskussairaalassa, Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa, Etelä-Karjalan keskussairaalassa ja Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

Keisarileikkausten osuus kasvaa

Keisarileikkaukseen päättyi 19,6 prosenttia raskauksista.Viime vuosina keisarileikkausten määrä on kasvanut vuosittain noin prosenttiyksiköllä.

– Uuden WHO:n suosituksen mukaan keisarileikkauksia suositellaan ainoastaan lääketieteellisistä syistä eli keisarileikkaus tulisi tehdä vain niille naisille, jotka sitä tarvitsevat. Norjassa, Islannissa ja Ruotsissa tehdään selvästi vähemmän keisarileikkauksia kuin Suomessa, kertoo THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler tiedotteessa .

Synnyttäjien keski-ikä on edelleen noussut. Vuonna 2021 se oli 31,6 vuotta.

Anne Seppänen

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.

Oletko jo lukenut nämä?