Tiedätkö läheisesi elinluovutustahdon?

Elinluovutuskortin tuntee valtaosa suomalaisista eli 92 prosenttia. Vain joka neljäs on allekirjoittanut kortin. Huonoiten kortin tuntevat alle 25-vuotiaat.

Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti elinluovutukseen. Kuitenkin vain joka neljäs on allekirjoittanut elinluovutuskortin ja puolet kertonut tahtonsa läheisilleen. Tämä selviää Munuais- ja maksaliiton TNS Gallupilla teettämässä uudessa tutkimuksessa. Tutkimusta varten haastateltiin 1 001 suomalaista

Tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat myönteisesti elinluovutukseen. Suurin osa eli 85 prosenttia on valmis luovuttamaan elimensä toisen ihmisen sairauden hoitoon. Myös lähes kaikki ottaisivat vastaan siirtoelimen, jos oman sairauden hoito sitä vaatisi.

Jokainen on lain mukaan elinluovuttaja, jos ei ole sitä eläessään vastustanut. Mahdollisen luovuttajan mielipide selvitetään elinluovutuskortista, tai jos sitä ei ole, keskustelemalla hänen omaistensa kanssa. Omaiset eivät voi kieltää elinluovutusta omaan tahtoonsa vedoten.

Elinluovutuskortin tuntee valtaosa suomalaisista eli 92 prosenttia. Vain joka neljäs on allekirjoittanut kortin. Huonoiten kortin tuntevat alle 25-vuotiaat.

– Elinluovutuskortti on edelleen paras tapa ilmaista oma elinluovutustahto. Kukkarosta löytyvä kortti helpottaa myös omaisia, jos heiltä kysytään läheisen mielipidettä, sanoo Munuais- ja maksaliiton toiminnanjohtaja Sari Högström.

Vain puolet suomalaisista eli 47 prosenttia on kertonut elinluovutustahtonsa omaisilleen. Miehistä ainoastaan 39 prosenttia arveli, että heidän läheisensä on tietoinen asiasta. Joka kolmas sanoi tuntevansa läheisensä elinluovutustahdon.

– Kun on allekirjoittanut kortin, on oma tahto helpompi kertoa myös perheelleen, Högström muistuttaa.

Elinluovutuskortilla antaa suostumuksensa myös kudosluovutukseen. Kudossiirteet eivät pelasta ihmishenkiä, kuten elinsiirrot, mutta nopeuttavat toipumista ja parantavat monen elämänlaatua.

Näin teet elinluovutuskortin
: Tilaa kortti ilmaiseksi täältä. Täytä korttiin nimesi ja allekirjoita se.
 Pidä elinluovutuskortti aina mukanasi ja kerro elinluovutustahtosi myös läheisillesi.

Elinsiirtoa odottaa Suomessa yli 400 ihmistä ja siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Viime vuonna tehtiin 355 elinsiirtoa, joista munuaisensiirtoja oli 240. Silti tälläkin hetkellä uutta munuaista odottaa noin 350 dialyysihoidossa olevaa. Keskimäärin odotus kestää kaksi vuotta.

Lähde:
Munuais- ja maksaliitto

Kuva:
Panthermedia