Elinsiirtoja tehtiin ennätyksellisesti viime vuonna

Suomalaiset myös luovuttivat elimiä Pohjoismaista eniten asukasta kohti. Yhteensä elimiä saatiin 132 luovuttajalta.

Elinluovutuksia tehtiin viime vuonna ennätysmäärä, yhteensä 399 elinsiirtoja. Kyseessä on Suomen tähänastinen ennätys elinsiirtojen kokonaismäärässä. Kaikki elinsiirtoleikkaukset Suomessa on keskitetty Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan. HUS-alueelta saatiin viime vuonna 48 elinluovuttajaa, joista valtaosa Meilahden tornisairaalasta ja Töölön sairaalasta.

Elinkohtaiset ennätykset rikkoutuivat munuais- ja haimansiirroissa, joita tehtiin 262 (munuaissiirtoa) ja 27 (haimasiirtoa). Maksansiirtoja tehtiin 61, sydänsiirtoja 30 ja keuhkonsiirtoja 18. Yhdelle potilaalle tehtiin kasvojen siirtoleikkaus.

– Myönteistä on, että munuaisluovutuksissa elävien luovuttajien määrä on hiljalleen kasvussa. Viime vuodesta alkaen elävän munuaisluovuttajan leikkauksia on myös tehty tähystysleikkauksina, kertoo tiedotteessa HYKS Vatsakeskuksen linjajohtaja Helena Isoniemi.

Elinsiirtojonossa edelleen paljon ihmisiä

Munuaissiirtojen lisäksi myös sydänsiirtoja tehtiin huomattavan paljon, toiseksi eniten 20 vuoteen. Siirtomäärä viime vuonna on Pohjoismaiden toiseksi korkein. Ennätysten rikkoutumisesta huolimatta, munuaissiirtoon jonottaa parhaillaan yli 400 dialyysihoidon piirissä olevaa potilasta. Sydänsiirtoa odottaa yli 30 potilasta. Myös keuhkosiirtoja tai yhdistettyä sydämen- ja keuhkosiirtoa odottaa kolme potilasta.

– Jonossa potilaita tulee olla riittävä määrä, jotta kaikki potentiaaliset sydän- ja keuhkonsiirteet saadaan käytettyä, kertoo osastonylilääkäri Karl Lemström HYKS Sydän- ja keuhkokeskuksesta.

HYKSissä tehtiin myös viime vuonna yksi sydänsiirto virolaiselle potilaalle sikäläisiltä luovuttajilta saadulla sydänsiirteellä. Vuodesta 2015 alkaen vastaavia sydänsiirtoja on tehty nyt kolme.

Kirjoittaja:
Tuomas Keränen
toimittaja

Kuva: Fotolia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.