Tomaatin sisältämä lykopeeni saattaa ehkäistä aivohalvauksia

Paljon tomaatteja ja muita vihanneksia sekä hedelmiä syövät miehet saattavat välttyä muita todennäköisemmin aivohalvaukselta. The Neurology -lehdessä julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan muun muassa tomaatin sisältämä lykopeeni voi pienentää aivohalvausten riskiä.

Paljon tomaatteja ja muita vihanneksia sekä hedelmiä syövät miehet saattavat välttyä muita todennäköisemmin aivohalvaukselta. The Neurology -lehdessä julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan muun muassa tomaatin sisältämä lykopeeni voi pienentää aivohalvausten riskiä.

Tutkimukseen osallistui 1 031 suomalaismiestä, jotka olivat iältään 46–65-vuotiaita. Miesten veren lykopeenipitoisuus mitattiin seurannan alussa ja heitä seurattiin 12 vuoden ajan.

Runsas lykopeenipitoisuus liittyi tutkimuksen perusteella aivohalvauksen riskin pienentymiseen. 12 vuoden seurannan aikana miehistä 67 eli 6,5 prosenttia sai aivohalvauksen. Aivohalvauksista 50 oli iskeemisiä eli verisuonitukoksesta johtuvia.

Eniten lykopeeniä saavien miesten neljänneksellä oli 59 prosenttia pienempi riski saada aivohalvaus verrattuna miehiin, joiden lykopeenipitoisuus oli pienin. Pienimmän lykopeenipitoisuuden ryhmään kuuluvista 258 miehestä 25 sai seurannan aikana aivohalvauksen. Runsaasti lykopeeniä saavista miehistä aivohalvauksen sai 11 miestä.

Tutkittavien verestä mitattiin useiden karotenoidien, kuten lykopeenin, alfakaroteenin, beetakaroteenin, alfatokoferolin ja retinolin pitoisuutta. Tulosten mukaan lykopeenin lisäksi muilla karotenoideilla ei ollut vaikutusta aivohalvauksien riskiin. Lykopeeni toimii antioksidanttina vähentäen tulehduksia ja estäen verentukoksia.

Tutkimusta johti Jouni Karppi Itä-Suomen yliopistosta. Tutkijoiden mukaan tulokset tukevat viiden hedelmän tai vihanneksen suositusannosta päivää kohti. He arvioivat, että suosituksen noudattaminen saattaisi vähentää aivohalvausten määrää maailmanlaajuisesti.

Lykopeeniä on etenkin tomaateissa ja tomaattivalmisteissa, mutta myös vesimeloneissa, verigreipissä ja ruusunmarjassa. Kypsentäminen edistää lykopeenin imeytymistä.

Maria van der Meer
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Julkaistu aiemmin www.laakarilehti.fi.