Tupakointi autossa halutaan kieltää kun kyydissä on lapsi

Hallitus julkisti viime viikolla esitysluonnoksen, jolla kiellettäisiin tupakointi yksityisautoissa, kun kyydissä on lapsia.

Hallituksen viime viikolla antama esitysluonnos kieltäisi tupakoinnin yksityisautoissa, kun kyydissä on lapsia. Kymmenen kansanterveysjärjestöä ottavat kantaa esityksen puolesta.

Järjestöt toteavat että väestöä suojellaan tupakansavulta jo melko laajasti: työpaikkojen tupakointikielto tuli voimaan vuonna 1995 ja ravintolatupakoinnin kielto täydessä laajuudessaan 2009. Lapset ovat kuitenkin vailla kattavaa turvaa, vaikka lasten kehittyvät ja kasvavat kudokset ovat aikuisten elimistöä herkempiä ympäristön tupakansavun terveyshaitoille.

Jo yhden savukkeen polttaminen voi nostaa auton savupitoisuuden 11 kertaa suuremmaksi kuin ravintolassa tai baarissa, jossa tupakointi on sallittu, kerrotaan Suomen ASH ry:n tiedotteessa. Tupakansavulle altistuneet lapset kärsivät altistumattomia enemmän muun muassa astmasta, allergisesta nuhasta ja keuhkoputkentulehduksista. Myös aivojen kehitys voi häiriintyä ja tämä ilmenee toiminta- ja käytöshäiriöinä ja nikotiiniriippuvuuden kehittymisenä. Ympäristön tupakansavun aiheuttamat haitalliset vaikutukset voivat jatkua vuosikymmeniä.

Tupakointi yksityisautoissa lasten läsnä ollessa on jo kielletty muun muassa Ranskassa, Englannissa, Skotlannissa ja Kyproksella sekä osassa USA:n, Kanadan ja Australian osavaltioita. Sen voimaantulosta on päätetty myös Irlannissa ja Italiassa.

Taloustutkimuksen vuonna 2015 Suomen ASH ry:n toimeksiannosta tekemän kyselyn mukaan 83 prosenttia suomalaisista kannattaa tupakoinnin kieltoa yksityisautoissa, säännöllisesti tupakoivistakin 80 prosenttia. Vain 15 prosenttia vastanneista vastustaa kieltoa.

Kielto yritettiin säätää jo edellisessä tupakkalain uudistuksessa, mutta perustuslakivaliokunta katsoi silloin, että kielto olisi ulottunut "varsin syvälle yksityiselämän piiriin" sekä olisi rajoittanut tupakoitsijan "henkilökohtaista itsemääräämisoikeutta", "henkilökohtaista vapautta" ja "yksityiselämän suojaa" (PeVL 21/2010vp).

Allergia- ja astmaliitto, EHYT, Filha ry, Hengitysliitto, Lääkärit tupakkaa vastaan -verkosto, Raittiuden Ystävät, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Suomen ASH, Suomen Sydänliitto, Suomen Syöpäyhdistys toivovat, että tällä kertaa lisäys tehdään tupakkalakiin.

Lähde: Suomen ASH ry:n tiedote 31.3.2016

Suomen ASH ry on valtakunnallinen kansanterveysjärjestö ja yhteistyöverkosto.

Kuva: Panthermedia