Työniloa Tapiolassa

Ensimmäinen iso muutos oli väestövastuusta luopuminen ja kiinteään työaikaan siirtyminen koko Espoossa vuonna 2011.

Terveyskeskuslääkäri Kirsi Orasaaren vastaanotolla käy enimmäkseen hoitoon tyytyväisiä potilaita.

– Vaikka tyytymättömyyttä olisi, se ei näy siinä vaiheessa, kun potilas on vastaanottohuoneeseen päässyt.

Orasaari tuli töihin Tapiolan terveysasemalle vuonna 2007. Työn tekemisen tavat ovat muuttuneet.

Ensimmäinen iso muutos oli väestövastuusta luopuminen ja kiinteään työaikaan siirtyminen koko Espoossa vuonna 2011.

– Väestövastuusta luopuminen helpotti hoitoonpääsyä joillain alueilla, mutta vaikeutti toisilla. Tilanne tasoittui, mutta jonoista ei päästy.

Kun vastaanottoaikoja ei ollut antaa, potilaita yritettiin auttaa puhelimitse. Kun vastaanotolle viimein pääsi, potilaan vaiva oli joko jo parantunut tai sitten niitä oli tullut lisää. Päivystyksiin päätyi paljon puolikiireellisiä tapauksia.

Oikeita asioita oikeaan aikaan

Viime vuosina jonot ovat vähitellen lyhentyneet. Samalla asenteet ja ilmapiiri ovat parantuneet. Syksyllä vastaanotolle pääsi 1–2 viikossa. 
Tällä hetkellä jono lienee hieman pidempi.

– Jonojen lyhentymisen myötä olemme päässeet kehittämään toimintaa. Olemme esimerkiksi ottaneet käyttöön ajanvarauksen päivystykseen. Osana päivistä kaikki potilaat saadaan hoidettua varattuina aikoina. Mutta niinäkin päivinä, kun osa päivystyspotilaista tulee ilman ajanvarausta, jonoja on vähemmän kuin ennen.

Nykyään lääkärit pääsevät tekemään koko päivän yhtä asiaa: päivystystä, kouluterveydenhuoltoa, pienkirurgiaa. Orasaaren viikkoon kuuluu puoli päivää neuvolalääkärinä ja päivä diabeteslääkärinä Jorvin sairaalassa.

Kaikkien ei enää tarvitse tehdä ihan kaikkea, vaan Orasaari on saanut valita, mistä on erityisen innostunut. Kiinnostuksen kohteet otetaan huomioon myös rekrytoinnissa.

– Työtä voi nyt tehdä rauhallisemmin. Kun potilaat pääsevät ajoissa vastaanotolle, lääkärikin pääsee tekemään oikeita asioita oikeaan aikaan. Se tuo työniloa.

Lue lisää Espoon terveyskeskuslääkäreiden arjesta täältä.

Kirjoittanut:
Hertta Vierula

Kuva:
Mikko Käkelä

Julkaistu Lääkärilehdessä 11/15.