Työterveyslaitoksen yt-neuvottelut: enimmillään 200 työsuhdetta päättyy

Työterveyslaitoksen yt-neuvottelut päättyivät tänään.

Elokuun lopussa alkaneet Työterveyslaitoksen yt-neuvottelut päättyivät tänään. Päätökset voivat johtaa enimmillään 200 työsuhteen päättymiseen. Neuvottelut koskivat koko toimintaa ja organisaatiorakennetta. Tavoitteena on sopeutua valtionavun huomattavaan vähentymisen. Työsuhteita on noin 680. Toimipisteitä on Helsingissä (päätoimipiste), Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa.

Sopeutuminen toteutetaan fokusoimalla osaamisalueita ja toimintakokonaisuuksia, keventämällä organisaatiota, tehostamalla toimintoja ja tilankäyttöä sekä etsimällä uusia tulolähteitä, kerrotaan Työterveyslaitoksen tiedotteessa. Organisaatiota ja toimintakokonaisuuksia koskevat yksityiskohtaiset päätökset pyritään tekemään pääosin lokakuussa ja henkilöstöä koskevat päätökset pääosin marraskuussa.

Työterveyslaitoksen valtionapuun suunnitellut leikkaukset vuosina 2013–2017 ovat lähes 15 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa noin 40 prosentin vähennystä laitoksen saamaan valtionapuun. Suurin vähennys, 7,8 miljoonaa euroa, kohdistuu vuodelle 2016.