Virvoitusjuomavero vähentäisi ylipainoisten määrää

Mallinnukseen perustuvassa tutkimuksessa sokeroituihin juomiin lisättiin 20 prosentin myyntivero.

Sokerilla makeutettujen juomien korkeampi verotus vähentäisi selvästi ylipainon ilmaantuvuutta, osoittaa BMJ:ssä julkaistu tutkimus. Mallinnukseen perustuvassa tutkimuksessa sokeroituihin juomiin lisättiin Englannissa 20 prosentin myyntivero.

Sokeroitujen juomien kulutus vähenisi veron vaikutuksesta 15 %. Sen kautta liikalihavien aikuisten (BMI >30) määrä vähenisi 1,3 % eli noin 180 000 henkilön verran. Ylipainoisten aikuisten (BMI >25) määrä vähenisi 0,9 % (285 000 henkilöä).

Eniten vero vaikuttaisi alle 30-vuotiaisiin ihmisiin, jotka myös kuluttavat eniten sokeroituja juomia. Eri tuloluokkien välillä tutkimus ei nähnyt merkittävää eroa vaikutuksissa.

Tutkijoiden mukaan virvoitusjuomavero voisi edistää mitattavaa terveyttä monilla tavoin. Lisää tutkimusta kuitenkin tarvittaisiin muun muassa makeutusaineilla makeutettujen juomien terveysvaikutuksista. Myös sokeroitujen juomien todellisen kulutuksen määrästä tarvittaisiin tarkempaa tietoa seuraavia tutkimuksia varten.

Tutkijat painottavat, etteivät verotuksen kautta tapahtuvat interventiot ole patenttiratkaisu ylipaino-ongelmaan.

Tutkijat käyttivät työssään muun muassa Bayes- ja Markov-malleja.

Jaana Ahlblad
uutispäällikkö

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.