Ylipaino ja lihavuus ovat lisääntyneet maailmassa

Teollisuusmaissa miehet ovat ylipainoisempia kuin naiset, kehittyvissä maissa taas naiset ovat miehiä lihavampia.

Melkein kolmannes väestöstä on ylipainoisia tai lihavia. Koko Länsi-Euroopassa aikuisten lihavuus on lisääntynyt 46 %:sta 54 %:iin 1980–2013. Näin osoitti Lancetin tutkimus, jossa oli mukana 188 maata.

Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa on nyt enemmän ylipainoisia tai lihavia ihmisiä kuin kolmeen viimeiseen vuosikymmeneen.

Suomalaisista aikuista 56 % oli ylipainoisia tai lihavia viime vuonna, kun 1980 heitä oli 49 %.

Ruotsissa puolestaan ylipainoisia tai lihavia aikuisia oli 52 % viime vuonna. Vastaava luku oli 47 % vuonna 1980. Norjassa ylipainoisten aikuisten määrä on kasvanut 44 %:sta 53 %:iin 1980–2013.

Teollisuusmaissa miehet ovat ylipainoisempia kuin naiset, kehittyvissä maissa taas naiset ovat miehiä lihavampia.

Kreikassa on suurin ero miesten ja naisten ylipainossa ja lihavuudessa Länsi-Euroopassa. Kreikkalaisista miehistä 71 % on ylipainoisia tai lihavia, naisista 51 %.

Ylipainon rajana on 25 ja lihavuuden 30 painoindeksillä mitattuna.

Lasten ja nuorten ylipaino kasvava ongelma

Lasten ylipaino ja lihavuus on lisääntynyt 19 %:sta 23 %:iin 1980–2013 koko Länsi-Euroopassa.

Suomessa ylipainoisia ja lihavia poikia oli 21 % ja tyttöjä 17 % vuonna 1980, nyt vastaavat luvut ovat 26 % ja 21 %.

Sekä tyttöjen että poikien paino on lisääntynyt myös Ruotsissa. Ruotsalaisista pojista 20 % ja tytöistä 19 % on nyt ylipainoisia tai lihavia. Ylipainoisia tai lihavia poikia oli vuonna 1980 16 %, tyttöjä 17 %.

Norjassa ylipainoisten ja lihavien poikien määrä kasvoi 18 %:sta 20 %:iin ja tyttöjen 13 %:sta ja 16 %:iin 1980–2013.

– Lihavuus on kaikenikäisten ja kaikkien sosiaaliluokkien ongelma joka puolella. Mikään maa ei ole onnistunut vähentämään lihavuuden kasvua kolmenkymmenen viime vuoden aikana. Lihavuus lisääntyy tulevaisuudessa myös kehittyvissä maissa, toteaa tutkimuksen johtaja Christopher Murray.

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.

Lähde:
The Lancet

Kirjoittanut:
Ulla Toikkanen
toimittaja

Kuva:
Panthermedia