Ja sitten hän ottaa esiin Einsteinin aivot

Luennoitsija tarjosi meille unohtumattoman kokemuksen, kirjoittaa Ulla Järvi.

Ja sitten hän ottaa esiin Einsteinin aivot Kuva 1 / 1

Biologian professori Daniela Kaufer on luvannut ohjelman mukaan kertoa, miksi pieni stressi on hyväksi aivoille. Tiedetoimittajien maailmankongressin retkipäivänä San Franciscon yliopistojen kampuksille olemme joutuneet valitsemaan kymmenien jännittävän kuuloisten otsikkojen välillä. Olemme poimineet mukaamme juomatölkit sekä tuhdit lounasleivät ja istahtaneet nuhjuisen luokkahuoneen koville tuoleille.

Israelilaissyntyinen Kaufer aloittaa kertomalla omasta taustastaan ja hyvään amerikkalaiseen tapaan jatkaa kiittämällä kesällä edesmennyttä mentoriaan, anatomian professori emerita Marian Diamondia. Odotamme perinteisiä diasulkeisia mutustellen eväitämme – mutta Kaufer avaakin valkoisen muoviämpärin ja nostaa sieltä esiin kokonaiset ihmisaivot.

Leipä juuttuu hetkeksi kurkkuun, mutta nielaisuakin nopeampi on liike, jolla kaivamme kännykät esille ja pelmahdamme professorin ja aivojen ympärille. Hellän arvostavasti Kaufer kääntelee harmaanvalkeaa elintä kerraten aivojen osia ja niiden toimintaa. Parinkymmenen hengen kuulijajoukko on ensin hiirenhiljaa, kunnes kysymykset aivojen haltijasta alkavat sinkoilla. Kaufer toteaa, ettei kehonsa anato­mian opetukselle luovuttaneesta ihmisestä tiedetä paljoakaan. Palaamme paikoillemme.

”Haluatteko vielä nähdä Albert Einsteinin aivot?” professori Daniela Kaufer kysyy ja avaa pienen harmaan pahvilaatikon va­roen. Varovaisuus johtuu hänen opettajansa varoituksesta – laatikon pohja kuulemma uhkaa nostellessa pettää. ”Tyypillistä täällä Berkeleyssä, jossa kaikki tuppaa hajoamaan”, Kaufer hymyilee. Kiiruhdamme uudelleen professorin ympärille. Laatikosta pilkistää kolmisenkymmentä lasilevyä.

Ja sitten hän ottaa esille Einsteinin aivot.

Aivoleikkeet on kiinnitetty lasilevyille, joita Kaufer nostaa laatikon kannelle. Näemmekö edessämme suurta neroutta? Kuulemmeko historian siipien havinaa? Pysähtyykö aika?

Luokkahuoneen ilmastointi hurisee ja kännykät naksuvat hiljaa. Sanon mielessäni itselleni: Koet tällaisen hetken ehkä ainoan kerran elämässäsi, älä tuhlaa sitä vain kameran räpläämiseen.

Pian Kaufer asettelee rasian kannelle ottamansa lasilevyt takaisin. Siirrymme perinteiseen esitelmään, jonka sävy on hetkessä muuttunut. Olimme tulleet paikalle aivoista kiinnostuneina, mutta meitä arvostava luennoitsija tarjosikin unohtumattoman kokemuksen.

Marian Diamond (s. 1926) oli saanut nämä valmiit leikkeet vuonna 1984 Princetonin yliopistollisen sairaalan patologilta Thomas Harveylta, joka oli ottanut aivot talteen Einsteinin ruumiinavauksessa vuonna 1955. Useampaan osaan palastellut aivot olivat tutkijoiden ulot­tumatto­missa aina 1980-luvun puoliväliin saakka, joilloin osia jaettiin muutamalle tutkijalle. Diamondin ryhmä pystyi muun muassa osoittamaan, että Einsteinin aivoissa oli normaalia enemmän gliasoluja liittyneinä hermosoluihin. Ero on tilastollisesti merkitsevä vasemmassa aivopuoliskossa (alueella 39). Einsteinin aivoja tutkitaan yhä, ja muissa tutkimuksissa on muun muassa havaittu vasemman ja oikean aivopuoliskon välisen yhteyden olleen keskimääräistä kehittyneempi.

Kaufer jatkaa osaltaan Diamondin tutkimuksia elinympäristön ja aivojen toiminnan vuorovaikutuksellisuudesta. Mitä elämyksellisempi, virittävämpi ja terveellisempi ympäristömme on, sitä kerroksellisempi on aivokuoremme – ja sitä luovemmin ja tehokkaammin aivomme toimivat. Älykkyydessäkään ei ole kyse vain siitä, millaisilla aivoilla varustettuna synnymme, vaan myös mahdollisuudesta käyttää ja kehittää aivoja koko elämän ajan.

Oppiminen ei synny itsestään. Työmuistin rakentaminen vaatii uurastusta, sopivasti myös pientä painetta – ja silloin tällöin jopa pysäyttäviä kokemuksia.

Ulla Järvi

Kirjoittaja on Suomen tiedetoimittajain liiton pääsihteeri.

Kolumni Lääkärilehdestä 46/2017.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi