Äitiyspakkaus muuttuu

Uudesta äitiyspakkauksesta löytyy asiakkaiden toivomia uutuustuotteita.

Maailmallakin mainetta keränneen äitiyspakkauksen ilme ja sisältö muuttuu tämän vuoden aikana. Uudessa pakkauksessa on yhteensä 54 tuotetta. Asiakkaiden toiveiden perusteella pakkauksessa on uusina tuotteina kuumemittari, nännivoide, monikäyttöinen kuolahuivi, aikaisempaa käytännöllisempi kietaisubody ja entistä suurempi patjasuojus. Lisäksi talvihaalarin voi jatkossa avata pussimalliseksi.

Etuuspäällikkö Suvi Onnisen mukaan pakkauksen sisältöä pyritään kehittämään niin, että se palvelisi mahdollisimman hyvin sekä äidin että lapsen terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä.

– Tämän vuoksi kuuntelemme tarkoin sekä asiakkaiden että tuotteiden toimittajien kehitysehdotuksia, hän kertoo.

Keväällä jakoon tulevassa äitiyspakkauksessa on käytössä uusi laatikko. Sen visuaalisen ilmeen on suunnitellut Reeta Ek. Äitiyspakkaukseen valitut vauvanvaatteet toistavat laatikon värimaailmaa.

Edellinen pakkaus jaetaan loppuun, ennen kuin tätä pakkausta aletaan jakaa asiakkaille. Pakkauksen vaihtumisajankohta riippuu siis äitiysavustushakemusten määrästä.

Äitiyspakkauksen tuotteet testataan

Kela muistuttaa, että äitiyspakkauksen tuotteet valitaan julkisista hankinnoista annetun lain mukaisesti tarjouskilpailun perusteella. Kelan äitiysavustusraati arvioi kilpailutuksen kautta saadut tuotteet. Tuotteet muun muassa pestään, ja niitä testataan muutenkin käytännössä. Hankintapäätökset tehdään tuoteryhmän mukaan joko pelkästään hinnan tai kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Tällöin huomioidaan myös laatu sekä soveltuvilta osin tuotteen toiminnallisuus ja esteettisyys.

Äitiysavustusraadissa on mukana Kelan asiantuntijoiden lisäksi ulkopuolisia asiantuntijoita sosiaali- ja terveysministeriöstä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta, Mannerheimin Lastensuojeluliitosta sekä Helsingin kaupungin terveydenhoitaja.

Äitiyspakkauksen sisältöä pääsee katsomaan täältä.

Lähde:
Kela

Kuva:
Kela