Vanhemmuuspakkaus teinien äideille ja isille

Väestöliitto julkaisee murrosikäisten äideille ja isille vanhemmuuspakkauksen. Urpot.fi -tukipakkaus sisältää selviytymisvälineet teini-ikäisen vanhemmuuteen.

Mihin katosi se yhteistyökykyinen kullannuppu, joka vielä äsken asui kotona? Murrosikäisten vanhemmat ovat ihmeissään, kun omasta pienestä lapsukaisesta tulee yhtäkkiä aivan vieraan oloinen. Ulkonäkö ja mielenmaisema muuttuvat. Miten pärjätä kapinoivan nuoren kanssa?

Väestöliitto haluaa tarjota apua näitä asioita pohtiville vanhemmille uuden Urpot.fi -sivuston avulla. Sivuilta voi etsiä tietoa nuoren fyysisestä, henkisestä ja tunne-elämän kasvusta. Vanhemmat voivat katsoa asiantuntijoiden puheenvuoroja videolta, osallistua nettivastaanotoille ja kuunnella nettiluentoja.

Liiton vanhemmuuskeskuksen asiantuntija Anja Saloheimon mukaan vanhempaa voi auttaa, kun hän tiedostaa murrosiän kehitysvaiheet.

– Näitä ovat esimerkiksi se, että nuori irrottautuu vanhemmistaan ja liittyy ikätovereihin. Hän opettelee tunne- ja sosiaalisia taitoja ja pyrkii hyväksymään oman muuttuvan kehonsa, olemuksensa ja seksuaalisuutensa. Tämä kaikki valmistaa häntä muun muassa työ- ja perhe-elämään, hän toteaa.

Saloheimo kertoo, että monet vanhemmat pohtivat, miten asettaa nuorelle rajoja ja sääntöjä ja samanaikaisesti säilyttää häneen kuitenkin hyvä kontakti. Myös nuoren tulevaisuus ja syrjäytymisen uhka saattaa pelottaa vanhempia.

Lähde:
Väestöliitto
Urpot.fi

Kuva:
Pixmac