Alzheimerin taudin diagnoosi nykyistä aikaisemmin

Puolet potilaista voisi saada diagnoosin noin vuotta nykyistä aiemmin VTT:n kehittämällä potilaan mittaustietoihin ja suuriin tietokantoihin perustuvalla menetelmällä.

Alzheimerin taudin diagnoosin saaminen Euroopassa kestää nykyisellään keskimäärin 20 kuukautta. Jopa puolet potilaista voisi saada diagnoosin noin vuotta aiemmin uudella menetelmällä VTT:n mukaan.

VTT on kehittänyt yhdessä Itä-Suomen yliopiston ja Kööpenhaminan yliopistollisen sairaalan kanssa uudenlaisen lähestymistavan potilaan tilan luotettavaan määrittämiseen. Järjestelmä vertailee potilaan mittaustietoja suurissa tietokannoissa oleviin muiden potilaiden mittaustietoihin ja antaa tulokseksi potilaan tilaa ilmaisevan mittaluvun ja graafisen esityksen.

Nykyaikaisissa sairaaloissa on valtavat tietovarastot, joita voitaisiin hyödyntää diagnosoinnissa systemaattisen matemaattisen mallinnuksen avulla.

Alzheimerin taudin onnistunut varhainen diagnosointi yhdistettynä uusiin hoitomuotoihin voi viivyttää sairaalahoidon tarvetta.

Menetelmää testataan lähivuosina useilla muistiklinikoilla Euroopassa. VTT:n tavoitteena on laajentaa menetelmä kattamaan myös useita muita dementiaa aiheuttavia sairauksia.

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.