Esikoisilla enemmän likinäköisyyttä

Tutkijat epäilevät, että syy löytyy oppineisuudesta. Aiemmista tutkimuksista opiskelun, lukemisen ja muun ns. lähityön tiedetään olevan likinäköisyyden riskitekijä.

Esikoisena syntyvillä näyttäisi olevan nuorempia sisaruksia useammin likinäköisyyttä ja silmälasit. Brittitutkijat uskovat tämän johtuvan koulutuseroista. Vanhemmat saattavat kannustaa heitä opiskelemaan enemmän kuin nuorempia sisaruksia, tutkijat arvelevat.

Brittien tulokset perustuvat 89 000 terveen 40–69-vuotiaan näkötestitietoihin.

Kun tutkijat yhdistivät testitulokset osallistujilta kerättyihin taustatietoihin, he havaitsivat esikoisena syntyneiden olevan likinäköisiä 10 prosenttia todennäköisemmin kuin osallistujien, joilla oli vanhempia sisaruksia. Esikoisten likinäköisyys oli myös todennäköisemmin voimakasta.

Selvittääkseen, mistä yhteys mahdollisesti johtuu, tutkijat huomioivat analyysissaan monia taustamuuttujia, mutta merkittäväksi selittäväksi tekijäksi nousi koulutus. Kun osallistujien koulutustaso huomioitiin analyysissa, esikoisuuteen liittyvä likinäköisyysriski heikkeni.

Koulutustasoa koskevat tulokset viittaavat siihen, että esikoiset opiskelevat keskimäärin pitempään ja enemmän kuin nuoremmat sisarukset, mikä puolestaan asettaa heidän silmänsä alttiimmiksi likinäköisyydelle. Aiemmista tutkimuksista opiskelun, lukemisen ja muun ns. lähityön tiedetään olevan likinäköisyyden riskitekijä.

Tutkimus julkaistiin JAMA Ophthalmology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
JAMA Ophthalmology 2015;doi:10.1001/jamaopthalmol.2015.3556

Kuva:
Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.