Häädön saaneilla suurentunut itsemurhan vaara

Häädön saaneet tekivät yli neljä kertaa enemmän itsemurhia kuin muu väestö. Tutkittujen sosiaalinen ja taloudellinen asema, työttömyys tai mahdolliset mielenterveysongelmat tai päihdeongelmat eivät selittäneet yhteyttä.

Kodistaan häädön saaneet ovat ruotsalaistutkimuksen mukaan huomattavan suuressa vaarassa päätyä itsemurhaan. Riski on verrattavissa moniin mielenterveysongelmiin liittyvään itsemurhavaaraan.

Ruotsalaisten tutkimus on tiettävästi ensimmäinen häätöjen ja itsemurhariskin yhteyttä selvittänyt suuri tutkimus, jossa on käytetty kansallisesti kattavia rekisteritietoja. Tutkimukseen etsittiin tiedot kaikista vuosina 2009–2012 häätöpäätöksen saaneista ruotsalaisista. Vertailukohtana käytettiin satunnaisesti kokonaisväestöstä valittuja yli 16-vuotiaita.

Häädön saaneet tekivät yli neljä kertaa enemmän itsemurhia kuin muu väestö, tulokset osoittivat. Tutkittujen sosiaalinen ja taloudellinen asema, työttömyys tai mahdolliset mielenterveysongelmat tai päihdeongelmat eivät selittäneet yhteyttä.

Ruotsalaisten tulokset ovat huolestuttava osoitus häädön kohteeksi joutuvien tukalasta tilanteesta. Viranomaisten olisi hyvä huomioida tämä ja mahdollisuuksien mukaan varmistaa, etteivät häädön saaneet jää yksin ongelmiensa kanssa.

Tutkimus julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.

Lue myös:
Tutkijat pohtivat: Ruskea rasva voi olla itsemurhien riskitekijä
Iäkkäiden itsemurhat yleistyvät Euroopassa
4 myyttiä itsemurhista

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Journal of Epidemiology & Community Health 2015;DOI:10.1136/jech-2015-206419

Kuva:
Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.