Infektiosairauksien osoittamiseen kehitetään uutta menetelmää

Sen avulla ymmärretään paremmin infektioiden hoitovastetta.

Infektiosairauksien osoittamiseen kehitetään uutta menetelmää Kuva 1 / 1 Kuva: Adobe/AOP

Helsingin yliopiston tutkijat ovat yhdessä HUS:n kanssa kehittäneet uudenlaista sekvensointiin perustuvaa menetelmää infektiosairauksien osoittamiseen ja hoitovasteen arviointiin.

Menetelmällä voidaan selvittää, miten antimikrobinen lääkitys on tehonnut taudinaiheuttajiin ja kuinka hyvin tulehduskohdan mikrobisto on palautumassa ennalleen, yliopisto tiedottaa.

Tutkijat soveltavat menetelmää seuraavaksi koronaviruksen tutkimiseen.

Menetelmän kuvaus ja alustavat tulokset sen hyödyntämisestä haavainfektion hoitovasteen arviointiin on julkaistu Clinical Microbiology and Infection -lehdessä.

– Menetelmän avulla infektiokudoksesta voidaan kartoittaa aktiivisina olevat mikrobit ja niiden geenitoiminta ilman tuloksia vääristäviä välivaiheita, kertoo bioinformaatikko, filosofian tohtori Matti Kankainen Helsingin yliopistosta tiedotteessa.

Hänen mukaansa menetelmällä voidaan tutkia mikrobien lääkeresistenssimekanismien ja muiden hoidon kannalta olennaisten biologisten mekanismien toimintaa luotettavasti infektion aikana tai hoidon jälkeen.

Sen avulla on myös mahdollista ymmärtää nopeasti, ovatko aiheuttajamikrobit vähentymässä vai lisääntymässä.

– Tutkimuksemme tulokset osoittavat, että sekvensointipohjainen ratkaisu soveltuu myös hankalien ja erittäin pieniä mikrobimääriä sisältävien näytteiden analysointiin, sanoo Helsingin yliopiston farmakologian dosentti Esko Kankuri.

Ojala T, Lindford A, Savijoki K ym. Metatranscriptomic assessment of burn wound infection clearance. Clin Microbiol Infect. 2020. DOI: 10.1016/j.cmi.2020.07.021.

Suvi Sariola

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.

Oletko jo lukenut nämä?