Jyväskylän sote-johtaja: "Rosvohommaa"

Jyväskylän vastuualuejohtaja Anssi Niemelä kommentoi tiistaina, että lääkäripalveluita tarjoavien yritysten toiminta on ”rosvohommaa”. Tuoreen Sosiaalibarometrin mukaan kolmasosa kunnista on sote-palveluissa palauttanut ostopalveluita omaksi toiminnaksi.

Tuoreen Sosiaalibarometrin mukaan kuntien sosiaali- ja terveysjohtajaien enemmistö pitää ostopalvelujen laatua vähintään hyvänä. Silti yli puolet johtajista raportoi laatuun liittyvistä ongelmista, ja kolmannes onkin palauttanut ostopalveluja takaisin kunnan omaksi tuotannoksi.

– Palautettuja palveluita ovat olleet yleisimmin vammaisten, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien ja vanhusten asumispalvelut sekä lääkäri- ja terveysasemapalvelut, kertoo kyselyn tuloksista erikoistutkija Juha Peltosalmi.

– Etenkin lasten ja nuorten sijoituksissa asumispalveluiden hinta karkasi käsistä, ja Jyväskylässäkin on palautettu toimintaa omiin käsiin. Vuokralääkäritoiminta on lähinnä "rosvohommaa”. Mutta lääkärikunnan naisistuessa lääkäreiden työaika ei enää riitä turvaamaan palveluita, joten ostoihin on turvauduttava, kommentoi vastuualuejohtaja Anssi Niemelä Jyväskylästä.

Vammais- ja vanhuspalveluista vastaava Niemelä tuntee Sosiaalibarometrin julkituomat ongelmat palveluiden laadun valvonnassa. Hän kuitenkin muistuttaa, että isommissa kunnissa, joissa on riittävästi osaamista oman palvelutuotannon järjestämisessä, hallitaan myös kilpailuttaminen pieniä kuntia paremmin.

– Kilpailutimme juuri vanhusten kodinhoitopalveluita ja hämmästyimme, miten tarjouksissa ostopalveluiden hinta on puolet omaa toimintaa halvempaa. Meidän täytyy vielä tutkia tarkemmin, miten palvelun sisällöt eroavat toisistaan. Sosiaali- ja terveyspalveluissa kun suurin yksittäinen menoerä sekä kunnan että yksityisen tuottamina ovat kuitenkin aina palkat, Niemelä huomauttaa.

Sosiaalibarometri-kyselyä on tehty vuodesta 1991 asti. Viime vuodenvaihteessa tehdyn kyselyn painopiste oli nyt palveluiden kilpailuttamisessa.

Ulla Järvi
toimittaja

Kuva: Sami Perttilä

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.