Kap Verden matkailijoilla shigelloosia

Tautia on todettu useissa Euroopan maissa. Myös Suomessa on muutamia sairastuneita.

Adobe/AOP

Useissa Euroopan maissa on todettu vuoden 2022 aikana tavanomaista enemmän matkailuun liittyviä shigelloositapauksia.

Tapauksia yhdistää matkailu Atlantin valtamerellä sijaitsevaan Kap Verden tasavaltaan, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Infektiouutiset.

Britannia, Alankomaat, Ranska, Saksa, Tanska ja Portugali ovat ilmoittaneet marraskuun 2022 alkuun mennessä bakteerikantojen tyypitystulosten perusteella toisiinsa liittyviä tapauksia, joiden taustalla on matkailu Kap Verdellä.

Yhteensä tapauksia on ilmoitettu 40, ja niistä valtaosalla tauti on todettu loppuvuodesta.

Myös Ruotsi on ilmoittanut marraskuun 2022 puolivälin jälkeen 30 shigelloosiin sairastuneesta henkilöstä, jotka ovat matkailleet Kap Verdellä.

Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tietoon on tullut marras-joulukuussa 2022 kahdeksan shigelloosiin sairastunutta, joilla on taustalla matkailu Kap Verdellä.

Näistä ainakin viidellä todetut bakteerikannat vastaavat tyypityksen perusteella muissa Euroopan maissa todettuja shigellakantoja.

Ripuli tyypillisin oire

Shigelloosia aiheuttavia bakteereja on neljä lajia, ja näistä Suomessa yleisimmin todettuja ovat Shigella sonnei ja Shigella flexneri. Ne ovat yleisiä ripulitaudin aiheuttajia kehittyvissä maissa.

Lähes kaikki Suomessa todetut shigellainfektiot ovat peräiset ulkomailta.

Tauti leviää herkästi kosketustartuntana henkilöstä toiseen. Tartunnan voi saada myös saastuneen ruoan tai veden välityksellä. Tauti ei vaadi yleensä sairaalahoitoa.

Shigellatartuntoja voi ehkäistä matkaillessa hyvällä käsihygienialla ja välttämällä sellaisenaan syötäväksi tarkoitettujen tuoretuotteiden nauttimista ja juomia, joihin on lisätty jääpaloja.

Euroopan tautikeskus (ECDC) selvittää yhdessä paikallisten viranomaisten kanssa Kap Verden matkailuun liittyvien shigelloositapausten tartuntalähdettä.

Terveydenhuoltoon hakeutuvilta ripulioireisilta henkilöiltä on hyvä tarkistaa matkailutausta, ja tarvittaessa ottaa ulosteviljelynäyte.

Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.