Matti Uusitupa sai tunnustuksen diabetestutkimuksesta

Matti Uusitupa korostaa, että terveelliset elämäntavat pitäisi aloittaa jo varhain.

Kuopion yliopiston entinen rehtori, professori Matti Uusitupa sai Lääkäripäivillä tämänvuotisen Pohjolan ja ­Suomi-yhtiön lääketieteen palkinnon.

Uusitupa on ansioitunut tyypin 2 diabeteksen perusmekanismien tutkimuksessa. Uusituvan mukaan mekanismien parempi ymmärrys on edelleen diabetestutkimuksen keskeinen haaste.

– Diabetestutkimus on tuonut myös pettymyksiä, sillä tunnetut geenivariantit selittävät nyt vain 10–15 prosenttia tyypin 2 diabeteksesta, Uusitupa sanoo.

Hänen mielestään tyypin 2 diabeteksen laajat ehkäisyohjelmat ovat lähteneet liikkeelle aika hitaasti, vaikka tutkimus­näyttö sairauden ehkäisymahdollisuuksista on vahvaa.

– Ihmiset pitäisi saada liikkumaan nykyistä enemmän, syömään entistä terveellisemmin ja pitämään painonsa hallinnassa, jotta lihavuusepidemia ja siihen liittyvä tyypin 2 diabetes saataisiin kuriin. Nämä asiat pitäisi ottaa entistä vahvemmin poliittiselle agendalle.

Huomio jo lapsiin

Itä-Suomen yliopiston koordinoima SYSDIET-tutkimus havaitsi, että pohjoismainen ruoka­valio vähentää sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. Erityisesti se korjaa LDL-kolesterolipitoisuutta.

– Pohjoismainen ruokavalio alentaa myös verenpainetta ja vähentää selvästi elimistön matala-asteista tulehdusta, jonka uskotaan olevan yhteydessä sydän- ja verisuonisairauksiin, tyypin 2 diabetekseen ja joihinkin syöpiin, Uusitupa toteaa.

Strip- ja Laseri-tutkimukset ovat puolestaan tuoneet runsaasti uutta tietoa siitä, että sydän- ja verisuonitautien riskitekijät ­saavat alkunsa lapsuudessa. Uusitupa korostaakin, että terveelliset elämäntavat pitäisi aloittaa jo varhain.

– Kummallista, että tämä sanoma ei ole mennyt perille yhteis­kunnassamme. Päinvastoin monet vanhemmat uskovat toisenlaiseen ravitsemusvalistukseen kuin tieteelliseen tutkimustietoon.

Ulla Toikkanen
toimittaja

Julkaistu Lääkärilehdessä 1–2/2015.