Milloin yli 10-vuotiaan tiedot näkee Kannasta?

Vanhemmat eivät vieläkään voi katsoa 10 vuotta täyttäneiden lastensa terveystietoja Kanta-järjestelmästä.

Tämä aiheuttaa hankaluuksia. Ei näe tietoja käynneistä, laboratoriotuloksista tai resepteistä.

Kanta-palvelujen viestinnästä vastaava Pirjo Ikävalko, milloin 10 vuotta ­täyttäneiden tiedot saadaan Kantaan nähtäville?

– Tästä on suunnitelma, mutta toimintamalleja vielä hiotaan. Takaraja käyttöönotossa on vuoden 2020 lopussa. Sinne saakka se venyy ainakin. Taustalla on STM:n alun perin määrittelemä raja. Sen mukaan vanhemmat saavat katsoa vain alle 10-vuotiaiden lasten tiedot. Nyt tätä on testattu ja todettu, että se ei ole hyvä.

Mikä tässä vielä hiertää?

– Tarkoituksena on jatkossa antaa vanhemmille oikeus katsoa lapsen tietoja. Toinen puoli asiassa on se, että missä vaiheessa alaikäinen on riittävän kypsä päättämään itse hoitoonsa liittyvistä asioista. Tällöin hän voi kieltää tietojen näkymisen huoltajille. Näitä asioita vielä valmistellaan.

Eli 10-vuotias voi tulevaisuudessa kieltää vanhemmiltaan tietojen saamisen?

– Lain mukaan lääkärin pitää arvioida, onko lapsi kypsä päättämään itse hoitoon liittyvistä asioista. Usein ­10-vuotias on vielä liian nuori päättämään omista asioistaan. Raja ei siis välttämättä ole 10 vuotta, vaan tapauskohtainen.

Mitä tietoja järjestelmään tulee?

– Siellä ovat nähtävillä ihan samat tiedot kuin aikuisillakin. Eli kaikki, mitä lääkäri tai hoitaja kirjaa potilastietojärjestelmään. Käynnit, laboratoriovastaukset ja reseptit.

Voiko 10–18-vuotias jo nyt itse katsoa tietojaan Kanta-järjestelmästä?

– Se onnistuu, jos lapsella on käytössään verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenne tai kansalaisvarmenne eli sähköinen henkilökortti.

Kansalaisvarmennetta varten pitäisi hankkia kortinlukija ja ohjelmisto – ja eikö verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenteen voi saada vasta 15-vuotiaana?

– Tuo riippuu palveluntarjoajasta, mutta yleisesti näin on. On totta, että harvalla lapsella varmaan nämä ovat käytössä.

Eli käytännössä lapsen tietoja ei saa näkyviin?

– Kanta-järjestelmän kautta se ei onnistu, ellei ole noita välineitä. Toisaalta aina voi ottaa yhteyttä tahoon, jossa tiedot on kirjattu. Tiedot voi pyytää paperisina, ihan niin kuin tähänkin saakka.

Onko tästä ongelmasta tullut palautetta?

– Alaikäisten vanhemmilta on tullut palautetta pitkin matkaa. Tämän vuoksi tätä nyt kehitetään.

Kirjoittaja:
Mari Heikkilä
toimittaja

Kuva: Fotolia

Artikkeli on julkaistu Lääkärilehdessä 38/2018.