mRNA-rokote suojaa hyvin koronaviruksen etelä­afrikkalaiselta ja britti­muunnokselta

Nyt tulee Israelista ja Qatarista lohdullisempaa viestiä Pfizer-Biontechin mRNA-rokotteesta.

Taannoin Etelä-Afrikasta tuli tietoa, että koronarokotteen teho sikäläistä muunnosta vastaan on vain kymmenen prosentin luokkaa. Käytössä ei ollut kumpikaan meillä tarjolla olevista mRNA-rokotteista. Nyt tulee Israelista ja Qatarista lohdullisempaa viestiä Pfizer-Biontechin mRNA-rokotteesta. Se näyttää tehoavan erinomaisesti brittimuunnokseen ja hyvin eteläafrikkalaiseenkin. Kumpaakin muunnosta on Suomessakin.

Molemmat tutkimukset perustuvat tosielämään. Israelin rokotusohjelman ensimmäisten neljän kuukauden aikana 4,7 miljoonaa yli 16-vuotiasta oli saanut kaksi annosta rokotetta. Samana aikana oli todettu yli 230 000 koronatartuntaa, joista noin 95 % aiheutti brittivariantti. Rokotteen antama suoja 7 päivää toisen pistoksen jälkeen oli 91–97 %. Pienempi luku kuvaa suojaa oireetonta infektiota ja isompi vakavaa ja kuolemaan johtanutta infektiota vastaan.

Qatarissa kahdesti rokotettuja oli yli 260 000. Artikkelista on vaikea selvittää koronatartuntojen tarkkaa määrää, mutta se oli kymmeniätuhansia, puolet britti­variantin ja 44 % eteläafrikkalaisen muunnoksen aiheuttamia. Suoja 14 päivää toisen piikin jälkeen oli brittimuunnosta vastaan 90 % ja eteläafrikkalaista vastaan 75 %. Kummankin muunnoksen aiheuttamalta vaikealta taudilta tai kuolemalta rokotus suojasi sataprosenttisesti. Etelä-Afrikan virusvariantti näyttää siis osalla väistävän rokotesuojaa, mutta teho on kuitenkin hyvä sitäkin vastaan.

On hiukan hämmentävää, että peri­aatteessa sama koronaviruksen piikkiproteiini eri tekniikoilla elimistöön saatettuna tehoaa niin vaihtelevasti virusmuunnoksia vastaan.

Haas EJ, Angulo FJ, McLaughlin JM ym. Impact and effectiveness of mRNA BNT162b2 vaccine against SARS-CoV-2 infections and COVID-19 cases hospitalisations, and deaths following a nationwide vaccination campaign in Israel: an observational study using national surveillance data. Lancet, verkossa 5.5.2021. https://doi.org/10.1016/S0140-6736(21)00947-8

Abu-Raddad LJ, Chemaitelly H, Butt AA. Effectiveness of the BNT162b2 Covid-19 vaccine against the B.1.1.7 and B.1.351 variants. N Engl J Med, verkossa 5.5.2021. doi: 10.1056/NEJMc2104974

Heikki Arvilommi

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 22/2021.