Muutoksia lääkekorvauksiin

Ministeriön laskelmien mukaan puolella lääkkeiden käyttäjistä alkuomavastuusta johtuva muutos lääkekustannuksissa (nousu tai väheneminen) on korkeintaan kymmenen euroa vuodessa.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ilmoittaa, että lääkekorvauksia maksetaan 1. tammikuuta 2016 lähtien vasta, kun potilaan reseptilääkekustannukset ylittävät 45 euroa kalenterivuoden aikana. Tämä omavastuu ei kuitenkaan koske alle 18-vuotiaita.

Omavastuun käyttöön otto tarkoittaa sitä, että jatkossa vähäisiä tai satunnaisia lääkekustannuksia ei korvata. STM:n mukaan tällä tavalla lääkekorvaukset kohdennetaan erityisesti paljon lääkkeistään maksaville ihmisille.

Myös lääkkeiden peruskorvattavuus nostetaan nykyisestä 35:stä 40 prosenttiin.

STM:n mukaan peruskorvauksen nostaminen lieventää alkuomavastuun vaikutuksia niillä ihmisillä, joiden lääkeostot ylittävät alkuomavastuun, mutta jäävät alle lääkeostojen vuotuisen omavastuukaton (lääkekatto). Myös alkuomavastuu kerryttää lääkekattoa.

Ministeriön laskelmien mukaan puolella lääkkeiden käyttäjistä alkuomavastuusta johtuva muutos lääkekustannuksissa (nousu tai väheneminen) on korkeintaan kymmenen euroa vuodessa. Noin 40 prosentilla lääkkeiden käyttäjistä lääkekustannukset nousevat 10–30 euroa vuodessa. Enimmillään lääkekustannukset nousevat alkuomavastuun verran eli 45 euroa vuodessa.

Muutosten taustalla on hallituksen sitoutuminen säästää lääkekorvausmenoista vuositasolla 26 miljoonaa euroa. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2016.

Lue lisää täältä.

Lue lisää: Budjetointia tarvitaan

Voit hakea tietoa Suomessa kaupan olevien lääkkeiden, kliinisten ravintovalmisteiden ja perusvoiteiden hinnoista ja korvattavuuksista sekä keskenään vaihtokelpoisista lääkevalmisteista täältä.

Lähde:
Sosiaali- ja terveysministeriö

Kuva:
Panthermedia