Nivelten liikkeiden mittaaminen tutuksi

Oppaan tarkoitus oli tuoda yhdenmukaisuutta nivelten liikkeiden merkitsemiseen. Sitä on käytetty oppimateriaalina muun muassa fysioterapian opiskelijoiden keskuudessa.

Monet tahot ovat pyytäneet, että Potilaan Lääkärilehti julkaisisi vuonna 1993 tehdyn eripainoksen liittyen nivelten liikkeeseen. Vaikka sillä on ikää jo 21 vuotta, pitää sen sisältö edelleen paikkaansa.

Oppaan tarkoitus oli aikoinaan tuoda yhdenmukaisuutta nivelten liikkeiden merkitsemiseen. Sen jälkeen sitä on käytetty oppimateriaalina muun muassa fysioterapian opiskelijoiden keskuudessa.

Oppaan sisältö kiinnostaa varmasti muitakin kuin alan opiskelijoita. Siitä selviää, miten nivelten liikkeet mitataan ja merkitään. Tiesitkö esimerkiksi sitä, että nivelen anatominen ojennusasento merkitään nollalla, ei 180 asteella.

Ennen oppaan liian totista tutkimista kannattaa kuitenkin kurkistaa viimeiselle sivulle. Siellä muistutetaan, että nivelten keskimääräisiä liikelaajuuksia ei voida tarkasti määritellä, koska liikelaajuudet vaihtelevat eri ikäryhmissä ja erirakenteisilla henkilöillä. "Seuraavat arviot soveltuvat pikemminkin suuntaviivoiksi kuin normeiksi. Potilaan toinen vastaava raaja on paras vertailukohde."

Ohessa opas pdf-tiedostona.

Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Suomen Lääkärilehti

Lataa tiedostoja

Lue lisää jutun aiheesta