Omega-3 lumeen luokkaa kuivasilmäisyyden hoidossa

Satunnaistettu tutkimus ei tue omega-3-valmisteiden käyttöä kuivasilmäisyyden hoidossa.

Kuivien silmien oireisiin on tarjolla monenlaisia tuotteita, muun muassa omega-3-rasvahappovalmisteita. Satunnaistetussa tutkimuksessa omega-3-valmisteesta ei kuitenkaan ollut keskivaikeaan tai vaikeaan kuivasilmäisyyteen enempää apua kuin lumeesta.

Vuoden kestäneessä amerikkalaisessa monikeskustutkimuksessa 349 vähintään puoli vuotta kuivista silmistä kärsinyttä potilasta satunnaistettiin käyttämään kapseleina suuriannoksista kalaöljypohjaista omega-3-rasvahappolisää (3 000 mg/pv) tai oliiviöljyä sisältävää lumevalmistetta. Muitakin hoitokeinoja sai olla käytössä. Potilaiden raportoimista oireista muodostettiin indeksiluku 100 pisteen asteikolla.

Vuoden seurannan jälkeen oireindeksilukeman muutos oli samaa luokkaa kummassakin ryhmässä, kaikissa alaryhmissä ja kaikissa oireissa. Myöskään lääkärin arvioimissa löydöksissä, kuten kyynelnesteen määrässä ja laadussa, ei ollut eroja.

Vähän yli puolet tutkittavista kummassakin ryhmässä tosin raportoi kuivasilmäisyyden oireiden helpottuneen vähintään 10 indeksipisteen verran. Tutkijoiden mukaan tämä kuitenkin kuvastaa subjektiivisiin oireisiin pohjautuvan arvioinnin vaikeutta.

Tutkimuksen tehnyt The Dry Eye Assessment and Management Study Research Group on Yhdysvaltain kansallisen terveysviraston NIH:n rahoittama. Tutkimus julkaistiin New England Journal of Medicinessä.

Teksti: Marianne Jansson

Kuva: Panthermedia